Seppo ja Sepon virma

Kirjoitus on alunperin julkaistu Tampereen Kauppakamarin lehdessä syyskuussa 2017. 

Olipa kerran Seppo. Seppo perusti virman. Hän oli luonteeltaan ahkera ja innovatiivinen. Näitä ominaisuuksia isompana hänen sydämessään paloi liekki, joka ajoi Seppoa eteenpäin. Hän tiesi tasan tarkkaan mitä halusi. Sepolla oli mielettömän hyvä idea virmansa palveluiksi ja tuotteiksi. Mutta fiksuna miehenä hän tajusi, ettei pelkkä idea kauas kanna. Koska Seppo tiesi palvelunsa ja tuotteensa olevan hyviä, hän tarvitsi niiden myymiseksi suurempia voimia. Seppo valjasti virmansa palveluiden ja tuotteiden myymisen avuksi mainonnan voimat.

Mainonnan voimien avulla Sepon virma muuttui firmaksi. Mainonnan avulla Seppo kertoi asiakkailleen omien palveluidensa ja tuotteidensa laadusta ja hyödyistä. Hän kertoi mistä niitä saa ja kuinka paljon ne asiakasta hyödyttävät. Hän kertoi mainostensa avulla palveluidensa ja tuotteidensa hinnan ja kuinka paljon vähemmän ne maksavat kilpailijoiden vastaaviin verraten. Mainonnan kanavina Sepon firma käytti printtiä ja digiä sekä liikkuvaa kuvaa ja stilliä. Sepon firman mainoksia oli sekä ulkona että sisällä. Hän suunnitteli kampanjoita ja opetteli samalla, mitkä toimenpiteet toivat toivottua tulosta ja mitkä eivät. Mainonnan voimien avulla Sepon firma myi entistä enemmän. Mainonnan voimien avulla Sepon firma muuttui yritykseksi.

On olemassa kuitenkin vielä suurempi voima kuin mainonnan voima. Se on markkinoinnin voima. Markkinointia kun ovat kaikki ne toimenpiteet, jotka ohjaavat palvelun tai tuotteen myymiseen. Myös muutkin toimenpiteet kuin mainokset. Sepon yrityksen palveluille ja tuotteille tehtiin palvelumuotoilua. Sepon yrityksessä koottiin tuotteiden ja palveluiden myymiseksi markkinointisuunnitelma. Se sisälsi sisäisiä toimenpiteitä myynnin vauhdittamiseksi. Se sisälsi suunnitelman yrityksen asiakkaille suunnattavista markkinointitoimenpiteistä. Tällä kertaa suunniteltiin pidemmäksi aikaa eteenpäin ja erilaisia kehitysaskeleita ottaen.

Tässä kohtaa Sepon yrityksessä myös huomattiin, että mikäli harkiten valitaan ne asiat, joista hänen yrityksensä palvelut ja tuotteet muistetaan, luovat ne niille lisäarvoa. Sepon yrityksen palveluille ja tuotteille oli alkanut kertyä brändiarvoa. Tämä oli seurausta huolellisesti tehdystä markkinoinnin strategiasta. Siinä edettiin tehtyjen suunnitelmien mukaan ja seurauksena yrityksen brändi kehittyi toivottuun suuntaan. Sepon yrityksessä huomattiin, että tämä brändiarvon lisäys kasvattaa palveluiden ja tuotteiden houkuttelevuutta ja saa asiakkaat valitsemaan heidän palvelunsa ja tuotteensa kilpailijan vastaavia useammin. Nyt Sepon yritys muuttui varteenotettavaksi liikeyritykseksi.

On kuitenkin olemassa vielä suurempi voima kuin markkinoinnin voima. Se on viestinnän voima. Sepon varteenotettava liikeyritys alkoi käsitellä asioita viestinnän tasolla. He ymmärsivät, että kaikki heidän tekemänsä ja sanomansa asiat sisälsivät viestejä heidän toimintakulttuuristaan. Heidän oli valittava ne viestit. Heidän oli harkittava äänensävyään omalle henkilökunnalleen ja asiakkailleen välittämissään viesteissä. Sepon varteenotettavassa yrityksessä ymmärrettiin määrittää toiminnalle arvot, joiden päälle viestintä voidaan rakentaa. Arvopohjan huomattiin ohjaavan viestintää yhteiseen suuntaan. Viestit tulivat ulos samankaltaisina riippumatta siitä, kenen työntekijän toimesta niitä välitettiin. Viestintä yhdenmukaistui ja muuttui loogiseksi. Sisäiset viestit ja toiminta vastasivat ulkoisia viestejä ja tapaa kommunikoida. Näistä viesteistä koottiin Sepon varteenotettavan yrityksen ydinviestit. Ne tärkeimmät asiat, jotka parhaiten kuvastivat sen toimintaa, palveluita ja tuotteita.

Ja näin tarinamme sai onnellisen lopun. Sepon varteenotettavan yrityksen arvopohjasta, toimintakulttuurista, palveluista ja tuotteista sekä niihin liittyvästä mainonnasta ja viestinnästä oli tullut yksi yhdenmukainen totuus, jonka työntekijät ja asiakkaat kokivat samanlaisina. Ja tämä kaikki oli hyvä. Sepon varteenotettava liikeyritys oli ja on menestyvä yritys.

On kuitenkin olemassa vielä suurempi voima kuin mainonnan voima, markkinoinnin voima tai viestinnän voima. Se on rakkauden voima. Siitä kerron ensi kerralla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.