Tekijä: Samuli Korhonen

Yep

Elämää ruudulla

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): UncategorizedJätä kommentti

On ollut vauhdikas viikko. Olen ollut viikkopalaverissa Lahdessa, 80 ruotsalaisen viskin ystävän kanssa kokouksessa/tasting-tilaisuudessa, kuunnellut/katsellut Aamulehden seminaaria, vetänyt opiskelijaryhmälle panimokierroksen/luennon, päivystänyt parina päivänä Tokiossa messuilla, palaveerannut Hollantiin, käynyt teatterissa katsomassa Tampereen Teatterin loistavan Saatana saapuu Moskovaan -näytelmän ja tilannut ravintolassa ruoka-annoksen. Kaiken edellä mainitun olen tehnyt tietokoneen ruudun välityksellä.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei teams/meets/zoom/stream/appi tule korvaamaan henkilökohtaista kohtaamista. Mutta samalla on pakko kyllä myös vahvistaa, että nämä kanavat kyllä toimivat mahdottoman hyvin. Ja jos tuon yllä listatun olisin joutunut hoitamaan kussakin tapauksessa ”paikan päällä”, olisi osa noista jäänyt kokonaan tekemättä. Nytpä ei jäänyt. Ja päällimmäisenä on vielä tunne, että pahemmin noissa missään, ei asia itsessään kärsinyt. asiat sujuivat ja tavoitteet toteutuivat.

Maailma on nyt entistä pienempi. Ja se on kyllä hyvä se. Mä tykkään. Odotamme aikaa, kun saa taas tavata ja ravintolat aukeavat. Mutta tehokkuutta kyllä moneen asiaan, eikä pelkästään työelämään, tulee tuomaan mahdollisuus toimia hybridisti jatkossakin tätä opittua tapaa hyödyntäen. Joten digi digi vaan kaikille. Mitä mieltä? Helpottaa vai tuskastuttaa?

Ajatteleppa, jos joku päivä saisi tavata ystävän ja tätä voisi vaikka halata. 🙂

#digitalbusiness #learning #living

PUHUTAANKO HETKI ARVOISTA?

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Arvot, auttaminen, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

Blogikirjoitus on kirjoitettu Teerenpeli Panimo & Tislaamo Oy:n toimitusjohtajana Teerenpelin verkkosivulle http://www.teerenpeli.com.

Palasin Teerenpeliin lähes 18 vuoden tauon jälkeen. Toimin Tampereen Teerenpeli-ravintolan ravintolapäällikkönä vuosina 1998–2002, jonka jälkeen lähdin tavoittelemaan omaa onneani. Nyt syksyllä 2019 sain kunnian palata Teerenpelin Panimon ja Tislaamon toimitusjohtajaksi. Matkan varrella on tietenkin jäänyt hihaan oppi, jos toinenkin ja niiden avulla pystyn antamaan nyt jotain takaisin Teerenpelille. Kuitenkin ehkä tärkein tekijä, joka helpotti Teerenpeliin paluutani, oli tuo aiempi jaksoni yhtiön palveluksessa. Ja sinä aikana rakentunut ymmärrys yhtiön arvopohjasta.

Olen vuosien varrella kertonut muillekin niistä asioista, joita ensimmäisen Teerenpelin jaksoni aikana sain oppia ja joita olen kantanut sen jälkeen mukanani. Anssi ja Marianne Pyysingin ohjauksessa sain oppia tärkeitä asioita asiakaspalvelun merkityksestä palveluliiketoiminnassa sekä yrittäjyydestä. Vaikka en itse toiminut vielä moneen vuoteen yrittäjänä, sain siitäkin asiasta oppia sydämeeni ammennettua. Anssin asiakaspalvelukoulutuksesta muistan vieläkin termin suoraselkäinen nöyryys. Olen sittemmin lainannut tuota kymmeniä ja kymmeniä kertoja omissa asiakaspalvelukoulutuksissani.

Teerenpeliä on pidetty jo yli neljännesvuosisadan verran. Yritys on kasvanut ja luonnollisesti arvopohjaa tulee päivittää yrityksen ja ympäröivän maailman muuttuessa. Tänään Teerenpeli on vakavarainen kannattavaa liiketoimintaa tekevä perheyhtiö, jonka toiminnan keskiössä ovat asiakastyytyväisyys, ravintoloiden viihtyvyys ja kokemuksen mukanaan tuoma edelläkävijyys. Edelläkävijyys näkyy, niin tuotteissa kuin palvelukonseptoinnissakin. Yhtiön toiminnassa keskitytään vastuullisuuteen. Tuotteemme valmistetaan laadukkaista raaka-aineista, joista suuri osa on lähituotantoa. Puhumattakaan puhtaasta ja raikkaasta maailman parhaasta Salpausselän vedestä, joka on panimo- ja tislaamotuotteidemme perusta.

Arvot ovat niitä asioita, jotka ohjaavat päätöksiämme ja toimintaamme. Ne vastaavat kysymykseen, miksi me toimimme siten kuin toimimme? Arvopohja ohjasi omia päätöksiäni, kun keskustelimme palaamisesta Teerenpeliin. Arvopohja ohjaa Teerenpelin tarjoilijoiden työtä päivittäin, koska hyvä asiakaspalvelu on alusta asti ollut yhtiön arvovalinta.

Meillä Teerenpelissä on tänä vuonna teemana vastuullisuus. Haluamme kertoa kaikille niistä valinnoista, joita täällä vastuullisuuden eteen teemme. Haluamme myös, että vastuullisuus on yrityksen aito arvovalinta, eikä ajankuvaan kuuluva trendikäs juttu. Valmistamme jo nyt osan oluistamme puhtaina Luomu-tuotteina, vaikka luomutuotteiden raaka-ainehinnat ovat kaksinkertaiset ei-luomuun verrattuna. Panimon ja tislaamon energia perustuu uusiutuvaan energiaan ja oluen ja viskin valmistuksesta ylijäävälle mäskille haemme koko ajan aktiivisesti uusia uudelleenkäyttökohteita. Näistä ja muista vastuullisuuteen liittyvistä asioista kerromme vuoden aikana lisää.

Asioita voi keksiä ja aina voi ratsastaa vallitsevan trendin harjalla. Arvopohja on kuitenkin usein pysyvämpi ja jatkuvampi asia. Arvojen tulee olla yhtä konkreettisten toimenpiteiden kanssa. Jos asiakkaan ja yrityksen arvot ovat samankaltaiset, on yritykseen helppo sitoutua. Jos työntekijöiden ja yrityksen arvot ovat samankaltaiset on yritykseen helppo sitoutua. Ja jos eri yritysten arvot ovat keskenään samankaltaiset, on yritysten helppo tehdä yhteistyötä.

Riippumatta siitä oletko asiakas, työntekijä tai toisen yrityksen edustaja, on hyvä välillä miettiä arvoja. Voit miettiä omia arvojasi, joiden pohjalta toimit ja voit myös miettiä muiden arvoja, miten ne sopivat omiisi. Arvokasta päivää sinulle!

 

Samuli1999

Minä tuoksuttelemassa viskiä Tampereen Teerenpelin Mallasviskikellarissa vuonna 1999. MG Lehti 1999.

 

Samuli2019

Minä tuoksuttelemassa viskiä Teerenpelin tislaamossa 2019.

 

 

Toimari grillaa

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Elämäntaidot, Grillaminen, Positiivisuus, reseptit, UncategorizedJätä kommentti

Oheinen blogi (vlogi) on julkaistu Propagandan Pöhinää palstalla hieman aiemmin. Tässä sinulle kesäinen video vailla sen kummempaa agendaa. Kesällä kesäjuttuja, eiks niin?

KATSO VIDEO TUOSTA ALTA! Reseptit löytyy tuosta videon alapuolelta.

SAVUSTETTUA POSSUNNISKAA NAANLEIVÄLLÄ JA VALKOSIPULI-MINTTUJUGURTILLA SEKÄ KESÄISET GRILLATUT KASVIKSET

Savustettu porsaanniska

1 kpl (2–3 kg) Atria porsaanniska
Poppamies Slow Food Rub
oliiviöljy

Hiero possunniskan pintaan oliiviöljyä ja reilusti Poppamies Slow Food Rubia. Savusta noin sadassa asteessa vähintään kuusi tuntia. Ensimmäiset 2–3 tuntia sellaisenaan ja kääri sitten folioon, ettei pääse kuivumaan. Nappaa odotellessa pikkasen viiniä, jos haluat.

Valkosipuli-minttujugurtti

3 dl turkkilaista jugurttia
4–5 valkosipulin kynttä tai yksi reilu yksikyntinen
reilu hyppysellinen minttua

Sekoita puristettu valkosipuli, pilkottu minttu ja jugurtti keskenään. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua kelmun alla vähintään muutama tunti ellei enemmänkin.

Naanleivät

Taikina:
2 dl turkkilaista jugurttia
2 dl maitoa
25 g hiivaa tai pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
7 dl durumvehnäjauhoja
50 g sulatettua voita

Voiteluun:
Lisää sulatettua voita

Lämmitä maitoa hieman, että hiiva käynnistyy. Lisää hiiva maidon joukkoon. Laita sekaan muut aineet, joista jauhot viimeiseksi vähän kerrallaan. Vaivaa taikinaksi. Anna taikinan nousta vähintään puoli tuntia. Leivo pieniä leipäsiä, jotka voit paistaa pizzakivellä tai pannussa. Paistettuasi sivele pintaan voisulaa.

 

KESÄISET GRILLIKASVIKSET

Videolla on:
banaanishalottisipulia
papuja
paprikaa
parsakaalia
porkkanaa
oliiviöljyä
sormisuolaa

Voit käyttää myös esim. broccolinia, kesäkurpitsaa, herkkusieniä, punasipulia, kirsikkatomaatteja tai sokerihernettä.

Pilko sopiviksi. Sekoita kulhossa kasvikset oliiviöljyssä ja lisää sormisuolaa. Grillaa grillissä lämpimiksi. Älä päästä ihan pehmosiksi.

Hieraise naanleivän päälle hieman valkosipuli-minttujugurttia. Laita päälle salaatinlehtiä ja punasipulia. Leikkaa päälle viipaleita possunniskasta ja niiden päälle reilu lusikallinen valkosipuli-minttujugurttia. Kruunaa koko komeus pilkotulla korianterilla ja chilillä. Nosta grillikasvikset viereen. Kaada lasiin hyvää punkkua tai ota vaikka pienpanimo-olut. Nauti ruuasta ja kesästä.

Kivaa grillikesää kaikille!

Samuli

Minä olen somelle tärkeä

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Elämäntaidot, Kommunikointi, Sosiaalinen media, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

Pidin perinteeksi muodostuneen somelakkoni. Nyt kai jo viidettä tai kuudetta vuotta peräkkäin. Perinteeni on aloittaa somelakko itsenäisyyspäivän kieppeillä ja jatkaa sitä seuraavaan vuoteen. Tänä vuonna kirjauduin ulos Facebookista, Instagramista ja Twitteristä. Linkediniä katsoin silloin tällöin, koska meidän firmassa on käynnissä rekrytointeja ja se aiheutti siellä aktiivisuutta. En nyt kyllä liiemmin käynyt sielläkään.

Somelakkoni ei ole kannanotto sosiaalista mediaa vastaan. Olen vahvasti sosiaalisen median puolella. Käytän somea viihtymiseen, asioiden seuraamiseen, maailman menosta ajan tasalla pysymiseen, ammattiasioiden seuraamiseen, oman henkilöbrändini ja yrityksemme brändin esiintuomiseen. Tykkään vain tehdä ihmiskokeita. Myös itselläni. Haluan kerran vuodessa haastaa itseni käyttämään aikaani toisin. Mitä jos Facebookin tai Twitterin vilkaisun sijaan luen uutisia. Olen huomannut, että olen huono uutisten seuraaja. Toki esim. Twitter on hyvä uutiskanava, mutta itselleni esim. perinteinen Aamulehti (vaikkakin digitaalisena) on viimevuosina jäänyt ajankäytössäni somen jalkoihin.

Samalla kun tekee itselleen kokeita, huomioi totta kai vastaavaa asiaa muiden käyttäytymisestä. Junassa, asemalla ja kahviloissa näkee päänsä painaneiden armeijan. Joihin siis itsekin normaalisti kuulun. Työmatkoilla junassa voi hoitaa vaikka rästimaileja pois ja jos ne saa ajoissa valmiiksi, on normaali procedeur avata sosiaalinen media. Postaus päivän työteemasta tai junaselfie ja sitten muiden sometilien kimppuun. Nyt lakkoni aikaan ja mailit luettuani katselin ulos junan ikkunasta. Suomi on superkaunis.

Ihminen avaa kännykkänsä lukituksen keskimäärin noin 100 kertaa päivässä. Isoin osa näistä vilkaistaakseen ohimennen jotakin sosiaalisen median kanavaa. Vietämme kait tutkitusti helpostikin hulppeat kolme tuntia päivässä sosiaalisen median parissa. En epäile tuota yhtään. Saan itse helposti tuon ajan kulumaan. Halusin lakkoni aikana ohjata tuon ajan muuhun. Onko se tärkeämpää tai ylevämpää. Ei, sekään ei ole tarkoitukseni. Ajattelin, että jos lukisin enemmän, viettäisin aikaani enemmän perheeni kanssa ja katsoisin vaikka leffoja ja sarjoja. No, se kirja on vielä kesken. On se ehkä pidemmällä kuin olisi jos samalla somettaisin. Perhehän on samaan aikaan somessa, joten siinä se kontaktipinta sitten heidän kanssaan. Ehkä pikkuisen enemmän heidän kanssaan kasvotusten olen aikaa viettänyt, kun oikea paikka on tullut. Uutisia olen seurannut enemmän. Samaten telkkarisarjoja olen joulunpyhinä kahlannut enemmän kuin koko alkuvuonna. Salillekin olen ehtinyt, ruokaa olen laittanut, viinejä maistellut, olen ehtinyt suunnitella tulevaa ja niin edelleen.

Empiirisen itsetutkiskelun jälkeen voin sosiaalisen median lakostani todeta seuraavat johtopäätökset. Mikä muuttuu? –Ei mikään. En ole pudonnut minkään ison asian ulkopuolelle. Ehkä olen siellä somen puolella joitain pienempiä asioita sitten missannutkin. Niistä en tietenkään tiedä, mutta suoraan sanoen, tuo asia ei ole tippaakaan vaivannut. Aiempina vuosina olen huomannut suurin odotuksin sosiaalisiin medioihin palattuani, että siellä se maailma on kuitenkin mallillaan eli samalla lailla kuin aina ennenkin.

Mutta se kaikista hienoin juttu. Some kaipaa minua! Olen saanut sähköpostia Facebookilta ja Instagramilta. ”Samuli, huomasitko mitä Ursula kommentoi Liisan julkaisuun?”. ”Samuli, huomasitko mitä Tintti kommentoi Johannan julkaisuun?”. ”Samuli, oletko huomannut uusimmat tapahtumat Instagramissa?”. Somella on minua ikävä. Olen saanut näitä sähköpostiviestejä nyt kolmen viikon aikana jo viitisentoista.

Kirjautuessani ulos sosiaalisen median verkostoista, liityin samalla osaksi heidän markkinoinnin automaatiojärjestelmäänsä. Automaatio poimii aiemman käyttäytymiseni mukaan nostoja ja lähettää niitä minulle sähköpostiin houkutellakseen minut kirjautumaan takaisin. Isossa kuvassa tämä tuntuu hassulta. Facebookin johtoa myöten on myönnetty sosiaalisen median samaan aikaan addiktoivan ja tylsistyttävän ihmisiä. Ihmiset digi-sosiaalistuvat ja samaan aikaan reaali-antisosiaalistuvat. Kahvilakeskustelun ja liikenteen seuraamisen keskittymistä haittaa kännykässä avoinna oleva some. Kysyn mitä kuuluu, mutten keskity vastaukseen, koska some.

Miksi sitten Facebook ja Instagram haluavat minut takaisin? Facebookilla on lähes kaksi miljardia käyttäjää kuukaudessa. Suomessa kaksi ja puoli miljoonaa. Mihin he minua tarvitsevat?

Mielikuvitukseni ohjaa minut Facebookille palkattuun nörttiryhmään, jonka tehtävänä on ohjata somesta hairahtuneet mustat lampaat takaisin karsinaan. Palkataanko Piilaaksossa parhaillaan lisää nörttejä tähän tehtävään? Facebookin pääkonttorilla Menlo Parkissa Kaliforniassa syttyi joulukuussa konttorin seinällä olevaan isoon maailman karttaan punainen valopiste. Se vilkkuu muiden valopisteiden joukossa suurin piirtein Tampereen/Kangasalan kohdalla.

”Korhonen kirjautui ulos! Laitetaan listalle.”

Tutkitusti on olemassa kohderyhmä, joiden Facebookin käyttö on vähentynyt jo useamman vuoden putkeen eli nuoret aikuiset. En muuten kuulu heihinkään. Heidän valonsa valaisee jo koko uloskirjautuneiden karttahuoneen Facebookilla. Toki muissa somepalveluissa taputetaan samaan aikaan karvaisia käsiä yhteen.

Kiitos some, kun kaipaat. Olen imarreltu, että haluat minut takaisin. Minä olen somelle tärkeä. Ja minähän tulen. Avaan kaikki tilini taas uudelleen. Missä muuten tämän blogikirjoituksen jakaisin?

Tissit, kaljaa ja ampiaispesä

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Markkinointi, Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

Meillä oli pitkään töissä sisäinen pikkutuhma vitsi. Siinä leikiteltiin vastauksellamme, jos asiakas pyytää meiltä hyviä ideoita. Jos haluaisimme pelata varman päälle, vastauksemme voisi olla jokaiselle asiakkaalle: ”Pannaan siihen tissit.” Miksi? Koska seksi myy. Vitsimme jatkui vielä näin: ”Ja jos se ei riitä, pannaan siihen vielä alle, että ilmaista kaljaa. Johan tulee väkeä.” Meille itselle tämä vitsi oli enemmänkin itseironista sarkasmia oman osaamisen monipuolisuudesta, kuin kannanottoa seksistisiin mainoksiin.

Tuo vitsi on jo aikansa kulunut, mutta edelleen silloin tällöin nousee pintaan pientä kuohua, kun kuluttajatuotteita ja vähäpukeisuutta on yhdistetty mainonnassa. Jokin aika sitten, moottoripyörätarvikeliike mainosti ajohanskoja kuvalla, jossa nuori nainen peitti rintansa ajohanskoilla verhotuilla käsillään. Varustelekan kampanja hanskanlämmittimistä asetettuina tisseille, piti sisällään uhkean naisen lisäksi ruipelon miehen, jolla vedottiin tasa-arvoon. Molemmat saivat huomiota sosiaalisessa ja julkisessa mediassa. Mediakirjoittelun johdosta voimme siis päätyä johtopäätökseen, että mainonta kannatti juuri parhaimmalla mahdollisella tavalla eli merkittävän huomioarvon saavuttamisessa.

Mutta onko oikeasti näin? Saavuttiko mainostaja loppupeleissä mahtavan mediavoiton? On totta, että kautta aikain seksin yhdistäminen tuotteisiin on ollut isossa roolissa. Katsokaapa vaikka YouTubesta virvoitusjuomamainoksia 90-luvulta. Huh huh, mitä kamaa? Mutta nyt aikakaudella, jolloin fitness on uusi porno ja some toimii ihmisvartalon palvonnan lihallisena temppelinä, jää tuote väistämättä kehän ulkopuolelle. Jos katsotaan mainontaa tuotteen brändin rakentamisen ja kehittämisen kannalta, ei seksistä ikävä kyllä useinkaan ole tuotteelle apua. Se ei lisää mielikuvaa laadukkaasta ja luotettavasta tuotteesta. Vai uskooko joku, että ne olivat erityiset HYVÄT ajohanskat? Luultavasti jopa missasimme viestin, että kyse oli ajohanskoista. Emme ainakaan muista, minkä merkkiset.

Jokaisen yrityksen tulisi nähdä oma tuotteensa tai palvelunsa brändinä, joka itsessään antaa käyttäjälleen lisäarvoa. Minun tuotteeni on parempi. Se on paras. Brändin kehittämistyön yhteydessä ei kannata hakea pikavoittoja. Brändi syntyy siinä rajapinnassa, joka yhdistää tuotteen ja kuluttajat. Arvo syntyy kuluttajan halusta valita juuri tämä brändi. On olemassa totta kai poikkeuksia, mutta yleisesti tissien ja tuotteen yhdistäminen ei vahvista brändin haluttavuusmielikuvaa. Se tuo huomiota kyllä, mutta ei anna brändille lisäarvoa.

Ja on tietenkin palveluita ja tuotteita, joihin seksillä myyminen sopii. Niitä alusvaatteita, tuoksuja, meikkejä, rantalomia, urheiluvaatteita ja niin edelleen, jotka edelleen on tarkoitettukin tuolle temmellyskentälle, jota vartaloksi kutsutaan. Niitä tuotteita, joiden mainonnassa vedotaan perusheterossa näkökulmassa miehen haluun ja naisen samaistumiseen. Silloin nouseekin mainonnan tekemisen ammattitaito kysymykseen. Erotiikkaa sisältävän laadukkaan mainonnan ja makaaberin mikävaintuote + tissit = palstatilaa –periaatteen välillä on ikävä kyllä Mariaanien haudan syvyinen kuilu.

Mikä sitten on hyvä ja mikä ei? No, mietithän oikeasti ensin, mitä pitkässä juoksussa haluat asiakkaiden tuotteestasi ajattelevan? Ja jos siitä huolimatta koet, että erotiikka ja tuotteesi sopivat hyvin yhteen, niin olethan ystävällinen ja toteutat sen kampanjan ihan pirun tyylillä. Please?

No, mikäs sitten tuo otsikossa oleva ampiaispesä on? Niinpä! Saako tästä puhua vai Sohaisinko?

Seppo ja Sepon virma

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Kommunikointi, Markkinointi, Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

Kirjoitus on alunperin julkaistu Tampereen Kauppakamarin lehdessä syyskuussa 2017. 

Olipa kerran Seppo. Seppo perusti virman. Hän oli luonteeltaan ahkera ja innovatiivinen. Näitä ominaisuuksia isompana hänen sydämessään paloi liekki, joka ajoi Seppoa eteenpäin. Hän tiesi tasan tarkkaan mitä halusi. Sepolla oli mielettömän hyvä idea virmansa palveluiksi ja tuotteiksi. Mutta fiksuna miehenä hän tajusi, ettei pelkkä idea kauas kanna. Koska Seppo tiesi palvelunsa ja tuotteensa olevan hyviä, hän tarvitsi niiden myymiseksi suurempia voimia. Seppo valjasti virmansa palveluiden ja tuotteiden myymisen avuksi mainonnan voimat.

Mainonnan voimien avulla Sepon virma muuttui firmaksi. Mainonnan avulla Seppo kertoi asiakkailleen omien palveluidensa ja tuotteidensa laadusta ja hyödyistä. Hän kertoi mistä niitä saa ja kuinka paljon ne asiakasta hyödyttävät. Hän kertoi mainostensa avulla palveluidensa ja tuotteidensa hinnan ja kuinka paljon vähemmän ne maksavat kilpailijoiden vastaaviin verraten. Mainonnan kanavina Sepon firma käytti printtiä ja digiä sekä liikkuvaa kuvaa ja stilliä. Sepon firman mainoksia oli sekä ulkona että sisällä. Hän suunnitteli kampanjoita ja opetteli samalla, mitkä toimenpiteet toivat toivottua tulosta ja mitkä eivät. Mainonnan voimien avulla Sepon firma myi entistä enemmän. Mainonnan voimien avulla Sepon firma muuttui yritykseksi.

On olemassa kuitenkin vielä suurempi voima kuin mainonnan voima. Se on markkinoinnin voima. Markkinointia kun ovat kaikki ne toimenpiteet, jotka ohjaavat palvelun tai tuotteen myymiseen. Myös muutkin toimenpiteet kuin mainokset. Sepon yrityksen palveluille ja tuotteille tehtiin palvelumuotoilua. Sepon yrityksessä koottiin tuotteiden ja palveluiden myymiseksi markkinointisuunnitelma. Se sisälsi sisäisiä toimenpiteitä myynnin vauhdittamiseksi. Se sisälsi suunnitelman yrityksen asiakkaille suunnattavista markkinointitoimenpiteistä. Tällä kertaa suunniteltiin pidemmäksi aikaa eteenpäin ja erilaisia kehitysaskeleita ottaen.

Tässä kohtaa Sepon yrityksessä myös huomattiin, että mikäli harkiten valitaan ne asiat, joista hänen yrityksensä palvelut ja tuotteet muistetaan, luovat ne niille lisäarvoa. Sepon yrityksen palveluille ja tuotteille oli alkanut kertyä brändiarvoa. Tämä oli seurausta huolellisesti tehdystä markkinoinnin strategiasta. Siinä edettiin tehtyjen suunnitelmien mukaan ja seurauksena yrityksen brändi kehittyi toivottuun suuntaan. Sepon yrityksessä huomattiin, että tämä brändiarvon lisäys kasvattaa palveluiden ja tuotteiden houkuttelevuutta ja saa asiakkaat valitsemaan heidän palvelunsa ja tuotteensa kilpailijan vastaavia useammin. Nyt Sepon yritys muuttui varteenotettavaksi liikeyritykseksi.

On kuitenkin olemassa vielä suurempi voima kuin markkinoinnin voima. Se on viestinnän voima. Sepon varteenotettava liikeyritys alkoi käsitellä asioita viestinnän tasolla. He ymmärsivät, että kaikki heidän tekemänsä ja sanomansa asiat sisälsivät viestejä heidän toimintakulttuuristaan. Heidän oli valittava ne viestit. Heidän oli harkittava äänensävyään omalle henkilökunnalleen ja asiakkailleen välittämissään viesteissä. Sepon varteenotettavassa yrityksessä ymmärrettiin määrittää toiminnalle arvot, joiden päälle viestintä voidaan rakentaa. Arvopohjan huomattiin ohjaavan viestintää yhteiseen suuntaan. Viestit tulivat ulos samankaltaisina riippumatta siitä, kenen työntekijän toimesta niitä välitettiin. Viestintä yhdenmukaistui ja muuttui loogiseksi. Sisäiset viestit ja toiminta vastasivat ulkoisia viestejä ja tapaa kommunikoida. Näistä viesteistä koottiin Sepon varteenotettavan yrityksen ydinviestit. Ne tärkeimmät asiat, jotka parhaiten kuvastivat sen toimintaa, palveluita ja tuotteita.

Ja näin tarinamme sai onnellisen lopun. Sepon varteenotettavan yrityksen arvopohjasta, toimintakulttuurista, palveluista ja tuotteista sekä niihin liittyvästä mainonnasta ja viestinnästä oli tullut yksi yhdenmukainen totuus, jonka työntekijät ja asiakkaat kokivat samanlaisina. Ja tämä kaikki oli hyvä. Sepon varteenotettava liikeyritys oli ja on menestyvä yritys.

On kuitenkin olemassa vielä suurempi voima kuin mainonnan voima, markkinoinnin voima tai viestinnän voima. Se on rakkauden voima. Siitä kerron ensi kerralla.

Nöyrä ja kiitollinen ja mitä näitä nyt on?

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Kommunikointi, Markkinointi, Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

28.1. 2016

Kirjoitus on julkaistu alunperin Propagandan Pöhinää palstalla tammikuussa 2016.

Muutama päivä sitten julkaisimme tiedotteen, jossa kerrottiin mainostoimistomme ja Blockfest-festivaalin yhteistyön jatkuvan. Tiedote julkaistiin muutamissa sähköisissä medioissa ja se sai huomioarvoa myös sosiaalisen median puolella. Vuosien varrella suurimmaksi, parhaimmaksi ja kauneimmaksi kasvanut hip hop -festivaali on muuttunut genren sisäpiirin korttelifestivaalista stadion-kokoluokan kansainvälisiä tähtiesiintyjiä viliseväksi kesän suurtapahtumaksi. Nimenomaan juuri Blockfesteillä Cheek teki tauon jälkeisen paluukeikkansa viime kesänä.

Me teemme ensi kesäksi Blockfesteille päivitetyn ilmeen ja uudet kotisivut. Tai emme me tee. Vaan meidän Pia tekee. No ei ihan yksin tee. Sillon pari kaveria megee. (Voit räpätä nuo viimeiset lauseet.)

Sain kunnian olla palaverissa paikalla, jossa yhteistyöstä vastaavan tuottajan Kalle Kallosen kanssa sovittiin. Kalle antoi meille palautetta. Syitä siihen, miksi Blockfest valitsi meidät kumppanikseen myös tulevaksi kesäksi, oli muistaakseni kaksi. Ensimmäinen oli se, että Pian kanssa (AD Pia Ropo) on helppo ja luonteva toimia. Pia joustaa ja palvelee hymyillen, vaikka festivaalin pystyyn nostaminen on usein hektistä aikataulujen ja toivomuksien suhteen.

Toiseksi asiaksi Kalle otti esiin luottamuksen. Meidän kanssamme toimiessaan he uskaltavat luottaa siihen, että sovitut asiat pitävät ja näin heillä on itsellään muutama huoli vähemmän. Pia muuten teki viime kesänä Cheek-mainokset kotoaan käsin, jottei tieto artistista vuoda julkiseksi liian aikaisin. Kukaan muu meillä ei tuosta artistijulkistuksesta tiennyt. Kaiken kaikkiaan siitä tiesi vain muutama ihminen. Iso kiitos Kalle ja Blockfest luottamuksesta.

Totta kai proseduuriin kuuluivat normaalit hinnan kitkuttamiset kohdalleen ja muut asiaan kuuluvat. Itselleni nuo Kallen luottamuksen sanat kuitenkin jäivät päällimmäisenä mieleen. Keskustelua ei käyty seuraavista aiheista: Riittääkö osaaminen tai laatu? Paljonko milläkin rahalla saa tai millaisia hienoja teknisiä kilkuttimia pystymme tässä yhteydessä tarjoamaan? Näistä aiheista emme muistaakseni edes keskustelleet. Ei tarvinnut. Ei ollut aihetta sellaiseen.

Tästä tässä hommassa täytyy kai sitten olla kysymys. Ja tätä tämä voi parhaimmillaan olla. (Pakko myöskin todeta, että tätä tämä onneksi usein on.) Jos asiakkaalle on tärkeää, että hänen on helppo lähestyä ja häntä palvellaan ystävällisesti sekä joustavasti, niin mikään muu ei kai silloin ole tärkeää. Ja jos asiakkaalle on tärkeää, että hän voi luottaa toimittajaan ja saa kaikki sovitut asiat, mukaan lukien myös ne hätäiset viime hetken tilaukset, niin mikään muu ei kai ole tärkeää. En tietenkään väheksy ammattiosaamista. Sen täytyy totta kai olla myös rautaista luokkaa. Eli jos näitä mainittuja palvelua ja luottamusta ovat vielä hoitamassa oman toimialueensa kovimmat ammattilaiset, on hyvä lopputulos ja tyytyväinen asiakas vain seuraus saamastaan palvelusta ja luottamuksesta.

Autatko auttamaan?

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): auttaminen, Elämäntaidot, Uncategorized2 kommenttia

auttaminen

Kuljin joulukuun alkupuolella Tampereella Laukontorin poikki reippain askelin kohti seuraavaa palaveria. Samalla luonnollisesti räpläsin ajatuksissani kännykkääni. Enpä siis näin ollen tajunnut ympäröivästä maailmasta mitään. Kuulin naisen huutavan minulle. ”Hei mies, autatko tuota miestä?” Nostin katseeni ja huomasin rollaattorin vieressä maassa makaavan vanhemman miehen. Miehen lähellä, noin viiden metrin päässä, seisoi tämä nainen ja vaati minulta: ”Autatko tuota miestä?” Kävelin miehen luokse. Joulukuun alussa ei ollut vielä lunta, mutta Laukontorin kivinen alusta oli sateesta märkä ja varmasti kylmä. Kyselin miehen vointia ja tilaa. Hän ilmoitti yks´kantaan haluavansa olla rauhassa. Kerroin hänelle näkemykseni, ettei pidemmän päälle märällä ja kylmällä kivellä makaaminen olisi hänelle hyväksi. Tästä huolimatta hän ilmoitti haluavansa maata maassa rauhassa. Miehen puheesta oli aistittavissa myös päihteiden osuus väsymykseen.

Tässä kohtaa keskustelua aiemmin huomioni kiinnittänyt nainen osallistui tilanteeseen käskemällä minua. ”Soita sille ambulanssi!” Olin vielä kyykistyneenä miehen ääreen aikeenani jatkaa keskustelua miehen kanssa. ”Eikö sinulla ole kännykkää? Voit soittaa minun puhelimellani.” Ilmoitin, että minulla toki on puhelin ja voin soittaa ambulanssin sillä. Soitinkin. Kun sain puheluni hätäkeskuksen kanssa valmiiksi nainen tinkasi vielä minulta. ”Jääthän odottamaan ambulanssia?” Lupasin tehdä näin. Koska näin itse asiassa lupasin hätäkeskuksellekin. Tämän asian vahvistuttua nainen poistui paikalta.

Seisoin siis miehen vieressä ja kerroin muutamalle paikalle uteliaana saapuneelle, että ambulanssi on tilattu, mutta siinä sattaa kestää hetki. Yksi huolestuneista oli nuorehko vaalea nainen, joka jäi kanssani odottamaan ambulanssia. No minä paskapää kysyin häneltä, voisiko hän odottaa ambulanssia, koska itse haluaisin lähteä siitä palaveriin. Olinhan jo palaverista myöhässä. Hän lupasi ja koska hän vaikutti vastuuntuntoiselta luotettavalta aikuiselta, uskalsin jättää hänet odottamaan ambulanssia.

En ole soimannut itseni paikalta poistumisesta. En myöskään koe jättäneeni miestä heitteille, koska ambulanssi oli tulossa ja nuori nainen jäi opastamaan ambulanssin paikalle. Huomaatte kuitenkin edellä kirjoittamani sävystä, että itsekin olen sitä mieltä, että paremminkin tuon olisi voinut hoitaa. Jäin kuitenkin kummaksuen miettimään tätä tapahtuman aluksi huomioni herättänyttä naista. Hän halusi kiivaasti minun auttavan miestä, mutta ei auttanut häntä itse. Hän siis puhui vain minulle, ei miehelle. Hän jopa tarjoutui lainaamaan puhelintaan, jotta voin soittaa miehelle ambulanssin. Mutta hän ei todellakaan aikonut soittaa itse.

Jäin miettimään tätä auttamisen vaikeutta. Halu ja tahto auttaa on meillä ihmisillä kova. Arvostamme kovasti auttajia ja hyväntekijöitä. Me mielellmme osallistumme kampanjoihin ja tempauksiin, joissa saamme hyvän mielen auttamalla. Kunhan meidän ei tarvitse itse tehdä mitään. Tämä nainen suhtaui vaatimuksiensa kera minuun hyvin tiukasti. Mutta selvästikään hänen oma osallistumisensa miehen auttamiseksi ei ollut edes mielessä käynyt vaihtoehto. Hänelle oli kuitenkin selvästi todellisen tärkeää, että mies sai apua.

Viime vuoden aikana olin ja olimme työpaikallamme muutamassa hyväntekeväisyyteen tai auttamiseen liittyvässä asiassa mukana. Perustimme veriryhmän ja aloimme käymään veren luovutuksessa porukalla. Tätä jatkamme vuonna 2015. Saimme olla mukana ystäväni organisoimassa tapahtumassa, jossa tavoitteena oli lisätä tietoutta kantasolurekisteriin liittymisestä ja sen tarpeellisuudesta. Samalla saimme olla lisäämässä tietoutta siitä, minkälaista apua kantasolurekisteriin liittyvät voivat mahdollisesti antaa esimerkiksi aplastisesta anemiasta kärsivälle (pelastaa elämän). Olimme mukana Movemberissa ja keräsimmekin muutaman satasen syöpäsäätion hyväksi.

Kuitenkin jopa nämä asiat ovat monasti vaikeita. Kaikkien mielestä on tärkeää luovuttaa verta, mutta veripalvelun varastot ovat usein vajaat ja luovuttamisen puolesta joudutaan kampanjoimaan. Movember kampanjan tavoitteena on siis se, että miehet kasvattavat viiksiään ja tälle ”uhraukselle” voi lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyden nimissä kampanjan sivuilla. Eli miehet pyytävät lahjoittamaan rahaa viiksilleen ja sitä kautta hyväntekeväisyyteen. Monet siis kasvattavat viiksiä ja jopa rekisteröityvät kampanjan sivuille. Eli kampanjaan osallistuvat toivovat keräävänsä hyväntekeväisyyteen mahdollisimma iso potin muilta. Kampanja mahdollisti jopa vain 2 euron lahjoitukset, joten pienelläkin olisi päässyt mukaan. Mutta vain hyvin harvat lahjoittavat itse.  Auttaminen on hankalaa ja vaikeaa.

Jos laitan facebook sivulleni postauksen savusaunani lämmittämisestä, saan sille 50 tykkäjää. Välitin facebook sivulleni tietopaketin aplastisesta anemiasta, jonka ystäväni äitinä laittoi sairaan tyttärensä puolesta. Pyyntönä vain jakaa tietoutta ja kannustaa liittymään kantasolurekisteriin. Tykkääjiä kolme, välitettyjä postauksia nolla. Auttaminen on pelottavaa.

En missään tapauksessa kirjoita tätä blogia siten, että minä olen suuri auttelija, auta sinäkin. En minä ole. Minäkin pelkään auttaa. Lähdinhän itse käpälämäkeen paikalta ja näin vältyin hankalilta kysymyksiltä ja mahdollisilta jälkiselvityksiltä ambulanssin saapuessa. Naisen käyttäytyminen kuitenkin kummastutti minua niin paljon, että inspiroiduin kirjoittamaan tämän blogin.

Se auttaminen on vain niin vaikeaa. Ja hankalaa. Ja pelottavaa.

Mutta ehkä tässä naisen tavassa hoitaa miehelle apua onkin jotain opittavaa. Mitäpä jos me vaatisimme toisiamme auttamaan? Jospa vaadin tarpeeksi sinnikkästi, että autat? Ja autat myös. Etkö silloin saisi joskus vaatia minua vastavuoroisesti auttamaan?

Autatko auttamaan?

”Be like water my friend”

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

“You must be shapeless, formless, like water. When you pour water in a cup, it becomes the cup. When you pour water in a bottle, it becomes the bottle. When you pour water in a teapot, it becomes the teapot. Water can drip and it can crash. Become like water my friend.”

-Bruce Lee

Bruce Lee sen tiesi. Ja ymmärsi. Tämä on kovasti minua viime aikoin mietityttänyt. Jokainen on jokaisella aikakaudellaan tai osaamisalueellaan oikeassa. Eikä koskaan muuttuva maailma muutu parempaan. Tai ainakaan ihmiset muuttuvassa maailmassa. Tarkennan.

Olen kuullut ikäisteni puhuvan, että nykynuoret on velliperseitä, jotka eivät osaa arvostaa ja kunnioitta työtä. Olen 70-luvun kasvatti ja aloitin työurani 80-luvun puolella. Minut opetettiin tekemään työtä. Aloitin viisitoista vuotiaana kuorimalla perunoita. Vapaata ei saanut, vaikka toivoi. Olinhan töissä. Töitä tehtiin paljon, koska vain sen avulla sai palkkaa. Ja sen palkan avulla sai asioita. Ei ollut muuta keinoa. Tämän päivän nuori aikuinen haluaa saada paljon myös. Hänelle kuitenkaan keino saavuttaa asioita ei ole tehdä se pitkän ja sitoutuneen työn kautta. 70-, 80-lukuversio: Tee työtä pitkään ja sitoudu, niin saatat saavuttaa jotain. 90-, 2000-lukujen versio: Tee jotain sen verran, että voit saavuttaa sen mitä tavoittelet. Sittenhän voit tehdä jotain muuta, jotain muuta tavoittelemaasi varten. Maailma muuttuu. Työn kunnioittaminen ja työntekemisen merkitys muuttuu. Onko se väärin?

Luen parhaillaan Saku Tuomisen ja Pekka Pohjakallion Työkirjaa. Pidän heidän ajattelumallistaan, jossa haastetaan (ainakin toimistotyössä) nykyinen ajan mittaamiseen perustuva työn tekemisen malli. Teollistuvassa yhteiskunnassa aikanaan vajaa parisataa vuotta sitten keksittiin, että ihminen tekee tietyssä ajassa tietyn määrän työtä. Tästä työstä maksetaan tehtyyn aikaan perustuva palkka. Verraton systeemi, jos työnä on vääntää mutteria linjastolla. Tämän päivän työn tekeminen on astunut monilla aloilla tuon mitattavuuden ulkopuolle. Saku Tuominen ja Pekka Pohjakallio tutkivat toimistoalaa, mutta näkemykseni mukaan teoriaa on helppo laajentaa moneen muuhunkin alaan. Mitä jos palkkaa tai palkkiota maksettaisinkiin saavutuksen mukaan, eikä siihen käytetyn ajan?

Olen itse töissä mainostoimistossa. Kun kirjoitan asiakkaalle tarjouksen mainonnan tekemisestä törmään ajattelumallissa yllä kuvaamaani dilemmaan. Normaali proseduuri on kirjoittaa tarjous työhön arviolta käytettävästä työajasta. Mieleni tekisi kuitenkin kysyä asiakkaalta: Paljonko maksat hyvästä ideasta? Mikä on sen arvo? Paljonko hyvä idea maksaa? Entäpä jos tämä ajattelumalli siirretäänkin tuotantolinjaan. Maksetaan palkkaa saavutusten, ei siihen käytetyn työajan mukaan.

Näinhän ei tietenkään voi tehdä. Vai voiko? Voidaanko jo vasta 200 vuotta vanha (nuori) aikaan perustuva mittausjärjestelmä korvata toisella? Jokaisen aikakauden jokainen asia on aikalaisistaan aina oikein. Viikingit uskoivat oikeasti pääsevänsä Valhallaan notkuvien pöytien ääreen kuoltuaan taistelussa. Englantilaiset uskoivat oikeasti, että on pirun fiksua ajaa vasemmalla. 80-luvun puolivälissä suuri massa suomalaisia oli oikeasti sitä mieltä, että Dingo on hyvää musiikkia.

Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa vain ajan käyttämisestä työn mittarina, vaan halusin siitä esimerkin suhtautumiseemme muuttuvaan maailmaan. Onko muuttuvaa maailmaa vastaan kapinoiminen keski-ikäinen ilmiö? Miten tämä esimerkkimme nuori voi tulla ja olla kolme kuukautta hommissa, pakata repun selkään ja lähti patikoimaan Intiaan. Kuinka pitkäksi aikaa? Millä oikeudella? Eihän niin saa tehdä!

Voi, kunpa oppisin itse hyväksymään muuttuvan maailman. Tällä hetkellä kehitys kehittyy exponentiaalisesti. Kaikki tehty kehitys kehittää uutta ja näin ollen maailmamme teknologiaharppaukset vain kasvavat. Minun lapseni istuvat tuon laukkaavan hepan kyydissä huomattavasti tiukemmin, kuin minä istun. Maailman ihmeellisyydet ovat vasta tulossa ja uskon, että eno tippuu veneestä viimeistään silloin, jos se jaksaa vielä jankuttaa siitä tuleeko porukka kasiin töihin vai ei. Ja kuka tulee? Ja miksi?

Voi kunpa. Toivon meille keski-ikäisille muuttuvien asioiden hyväksymiseen voimia. Legendaarinen Bruce Lee sen kuvasi hyvin. Hän sen tiesi. Opi se sinäkin. ”Be like water my friend.”

Image

PESSIMISTISYYDELLÄÄNSÄKÄÄNKÖ?

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Positiivisuus, UncategorizedJätä kommentti

Viime viikon lauantaina istuskelin Nokian uimahallissa poikani uintikisoissa. Kahvilassa aikaa kuluttaessani muistin yht´äkkiä, että siellähän hiihdetään Sotshin olympialaisten naisten viestihiihto. Hain iPadistani, jonka olin aikaa tappaakseni mukaan ottanut, yleareenan streamin päällee ja pikku hapuilun jälkeen sainkin suoran Imagekuvayhteyden avattua. (Maailma on muuten kummallinen, eipä olisi muutama vuosi sitten onnistunut.) Kuvayhteys aukeaa hetkeen, jolloin ankkuriosuuden kolmikko kiipeää viimeistä nousua ennen kuin lasketaan stadionille ja loppusuoralle. Herranen aika. Mukana tuossa kolmikossahan on suomalainen hiihtäjätär. Krista Lähteenmäki. Hetkessä tempaudun tunnetasolla tuohon olympiatunnelmaan. Suomalaiset naiset ovat hiihtämässä olympialaisten mitaleista. Mieleeni nousivat lapsuuteni muistot Hilkka Riihivuoresta, Helena Takalosta ja kumppaneista. Suomalainen, saksalainen ja ruotsalainen hiihtäjätär saapuvat loppusuoralle lähes rinta rinnan suomalaisen Lähteenmäen johdolla. Saksalainen ottaa paikan Kristan vasemmalta ja ruotsalainen Charlotte Kalla oikealta.

Charlotte on niin huikeassa vedossa, että olisi painanut siinä kohtaa ohi vaikka Usain Boltista, joka piikkarit jalassa olisi jo päästetty juoksuun. Lähteenmäestä oikealta tai vasemmalta.

Krista Lähteenmäki hiihti LOISTAVAN loppusuoran ja jätti saksalaisen kilpasisaren taakseen ja pääsi tuulettamaan oikeutetusti hienon suomalaisen viestihiihdon lopputulemana olympialaista hopeamitalia. OLYMPAHOPEAA!!!! SUOMEN NAISET!!! AIVAN MAHTAVAA!!! Minä niiskaisen liikutuksesta Nokian uimahallin kahvilassa.

Tapojeni mukaan (lue edellinen blogini) olen jo alta nanosekunnin avannut eri sosiaalisen median kanavat ja järkytyn. Facebookissa ja Twitterissä ihmiset kommentoivat ja linkittävät uutisia.

”Miksei Krista pitänyt sisäkaaretta?”

”Miksi jälleen ruotsi?”

”Suomi hävisi ruotsille olympiakullan!”

Aaaaaaaarrrrgggghhh. Saman tien sydämeni alkaa pampattamaan. Mitä? Laitan someen viestin: ”Haloo, ei Krista hävinnyt ruotslaiselle, vaan voitti saksalaisen!” Jotkut tästä toki tykkäsivät, mutta tulihan tuohon perään kommenttikin: ”Niin, mutta kyllä hän myös hävisi.”

Pessismisti ei pety. Me suomalaiset osaamme tämän taidon. Jos jossain osataan tai pärjätään, sen takana seistään vasta kun on täysin varma menestys. Otan tästä aasinsillan suomalaiseen fanikulttuuriin. Meillä suomessa on seurajoukkueiden fanikulttuuri kaukana monista muista maista. Toki ennen kuin jatkan totean, että suomalainen fanittaminen on  viime vuosina kehittynyt/parantunut/kasvanut huomattavasti. Vertaa vaikka huuhkajien tai susien fanittaminen. Mutta esimerksiksi seurajoukkueiden fanittaminen on järjestäytymättömämpää ja rehellisesti sanottuna vähälukuista. Jos siis nyt verrataan vaikka naapurimaihin. Syy on tämä. Kun se oma joukkue häviää. Suomalaisen into kannustamiseen katoaa kotijoukkueen hävittyä Kalpalle 4-2. Tätä tunnetta tappion sietämättömyydelle ei meillä ylitä itse pelitapahtuman mahtavuus, vankka yhteenkuuluvuuden tunne, tappion hetkellä usko omaan porukkaan ja seuraavaan voittoon, lihapiirakka kahdella nakilla tai muuten vaan kivasti mennyt kausi.

Kiukustuin Kristan saamasta kritiikistä. Ehkä suotta, mutta… Itse kuitenkin ajattelin sillä hetkellä, kun hän ylitti maaliviivan, että suomalaiset naiset ja näistä neljä parasta hiihtäjää hiihtivät juuri toiseksi nopeiten 20 km KAIKISTA MAAILMAN MAISTA! Kaiksta maailman naisista! Suomalsiset naishiihtäjättäret jättivät taakseen kymmenittäin hiihtäjiä ja maita. Se on huikea saavutus se.

Tämä kirjoitus juontaa yksittäisistä kommenteista ja otsikoista. Toki valtaosa ihmisistä sosiaalisessa mediassa ja siinä oikeassa mediassa riemuitsivat viestinaisten saavutusta. Ensireaktiot usein kuitenkin paljastavat ensimmäisen tunteen. Välillä minusta tuntuu, että saamme enemmän irti häviämisestä kuin voittamisesta. Epäonnistumisesta kuin onnistumisesta. Ei kai se ole niin?