Aluevaalit 2022

OLEN EHDOKKAANA ALUEVAALEISSA 2022 PIRKANMAALLA

MISTÄ ALUEVAALEISSA ON KYSYMYS?

Tätä on minulta kysytty somessa jo useampaankin otteeseen. Koitin tiivistää asian lyhyeen videoon. Paljon jää puuttumaankin, mutta eiköhän tuossa peruspaketti ole. Mainitsematta jäi muun muassa vanhustenpalvelut, lasten ja nuorten mielenterveys ja vammaispalvelut. Lista jatkuu. Monta, monta tärkeää asiaa.

KATSOPA VIDEO, JOSSA KÄYN LÄPI, MISTÄ ALUEVAALEISSA ON KYSYMYS.

Asetuin jälleen ehdolle Liike Nyt ehdokkaana. Olen 49-vuotias perheenisä ja pappa Kangasalta. Olen kokenut yrittäjä ja johtaja. Olen toiminut esimiehenä vuodesta 1998 alkaen. Nyt toimin yrittäjän omassa liiketoiminnan konsultointiyrityksessä. Harrastan tennistä, kuntosalia ja golfia. EMBA-opinnot ovat päättötyötä vaille valmiit Jyväskylän yliopistossa. Teen myös podcast-sarjaa nimeltä #yhdetpuheet, jossa haastattelen johtajia eri yrityksistä. Olen markkinatalouden kannattaja ja näkemyksiltäni melko liberaali. 

Aluevaaleissa päätetään siitä, ketkä istuvat Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuustossa maaliskuusta 2022 eteenpäin. valtuuston ensimmäinen tehtävä on järjestää Pirkanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveystoimi sekä pelastustoimi alueella siten, että ne on siirrettävissä vuoden 2023 alusta hyvinvointialueen hoitoon. Rahoitus hyvinvointialueille tulee lähes yksinomaan valtiolta ja rahoitus on laskettu niin, että alkuvuosien jälkeen pääsee syntymään säästöä. Tosin samaan aikaan mon myös rakennettu uusi hallinnollinen järjestelmä kuntien ja valtion väliin. Tämä järjestelmä itsessään tuo myös kuluja.

Oleellista aluevaaltuustoa valittaessa on se, että ketkä ovat jakamassa tuota valtionosuusrahaa ja miten se jaetaan. Meneekö se palveluihin vai hallintoon?

OLIN EHDOKKAANA KUNTAVAALEISSA 2021 KANGASALLA

Sain kunnian edustaa Liike Nyt puoluetta kuntavaaleissa 2021. Oma kampanja meni hyvin ja sain mahtavat 140 ääntä (tarkistettu). Se on enemmän kuin 30:llä valtuustoon valitulla. Pienen puolueen yhteisäänimäärä ei kuitenkaan riittänyt läpimenoon. Alta löydät kampanjan aikaisia ulostuloja ja vaaliteemojani. En ole ennen näitä vaaleja ollut poliittisesti aktiivinen, mutta nyt koin, että itselläni olisi myös sille saralle annettavaa. Saamani luottamus äänestäjiltä myös tukee tätä.

Ennen vaaleja julkaistua

OLEN EHDOKKAANA KUNTAVAALEISSA 2021 KANGASALLA

Olen ehdolla kuntavaaleissa Liike Nytin ehdokkaana Kangasalan valtuustoon. Ehdokasnumeroni on 18. Laitapa se lappuun.

En ole poliitikko. En ole aiemmin kuulunut puolueeseen. Kuitenkin jo edellisillä kierroksilla olen ajatuksella leikitellyt. Silloin oli kiireitä. No niin on nytkin. Lähdin mukaan silti. Tämä kiinnostaa nyt minua.

Minua kiinnostaa, miten tämä menee? Miten kaupunkilaisten hyvinvointiin voi vaikuttaa?  Olemme asuneet Ruutanassa vuodesta 2009. Kangasala on mahtava kaupunki. Täällä on hyvä asua ja elää. Haluan, että lastemme polku lapsesta, nuoreksi ja aikuiseksi tapahtuu päivähoidon, koulun ja tukiverkoston osalta luovuuteen kasvattaen ja koko matkan ajan turvattuna.

Haluan, että Kangasalla on hyvä yrittää. Toivon, että saamme kasvatettua kaupungin vetovoimaa lisäämällä yrityksille mahdollisuuksia investointeihin. Kangasalan keskustaan tarvitaan enemmän vetovoimaisia palveluita.  Suomen kauneimmalla kaupungilla olisi varmasti paljon enemmän tarjottavaa myös kotimaan matkailulle.

Kaupungin taloudesta on pidetty huolta. Jatketaan sitä. Hoito- ja hoivahenkilökuntaa pitää resursoida riittävästi. Kangasala kasvaa vuosittain ja tänne rakentuu uusia asuinalueita. Harrastus- ja liikuntapaikkoja pitää lisätä sitä mukaa myös. Kaupungin pitääkin kasvaa ja kehittyä. Pidetään siitä kiinni.

Liike Nytin ideologia on kuunnella kaupungin asukkaita ja asiantuntijoita. Nettiparlamentissa voivat kaikki kertoa näkemyksiään. En ole kuntapolitiikan osaaja. Kuuntelen mielelläni muita. Liike Nytin ideologia on myös dialogi ja vuorovaikutus. Asioissa saa olla erilaisia näkemyksiä. Ja pitääkin olla. Se tekee lopputulemasta vahvemman ja paremman.

Olen aviomies, isä ja isoisä. Olen sekä yrittäjä, että toimitusjohtaja. Olen urheilun ystävä, koiranulkoiluttaja ja kuntoliikkuja. Uskon vakaasti positiivisuuden voimaan. Meidän on huolehdittava toistemme lisäksi ympäristöstämme.

Liike Nyt logo vektoroitu

LIIKE NYT PERUSPERIAATTEET:

  1. Jokaisesta on pidettävä huolta
  2. Markkinatalous on toimiva tapa kehittää yhteiskuntaa, kunhan sen säännöt ovat reilut
  3. Ilmastonmuutos on totta ja päätökset on tehtävä ympäristön kannalta kestävällä tavalla
  4. Yrittäjyys on tehokkain tapa tehdä asioita, jos sille annetaan tilaa
  5. Yksilön arvostaminen
  6. Eurooppa-myönteisyys

VIDEOT

Hei. Tervetuloa katsomaan videoitani. Tälle sivulle kerään julkaisemiani kuntaavaliaiheisia videoita sitä mukaa, kun niitä valmistuu. Katso mieleisesi teeman mukaan tai katso vaikka kaikki. Voit antaa myös palautetta tai esittää kysymyksiä esimerkiksi YouTube -kommenteissa.

1. ESITTELY

Mikä mies? Olen aviomies, isä ja isoisä. Olen sekä yrittäjä, että toimitusjohtaja. Olen urheilun ystävä, koiranulkoiluttaja ja kuntoliikkuja. Uskon vakaasti positiivisuuden voimaan. Meidän on huolehdittava toistemme lisäksi ympäristöstämme.

2. LYHYT ESITTELY TEEMOISTA

Esittelen lyhyesti tärkeimmät vaalitteemani, jotka ovat:

  • Lasten ja Nuorten hyvinvointi
  • Yrittäjyyden tukeminen
  • Kaikki kaupungin päätökset tulee tehdä ympäristön kannalta kestävällä tavalla.

3. YRITTÄMINEN

Avaan tällä videolla lyhyesti ajatuksiani teemasta yrittäminen ja yrittäjyys. Kaupunki voi monin tavoin auttaa yrityksiä. Katso videolta ajatuksia.

4. LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI

Avaan tällä videolla lyhyesti ajatuksiani teemasta lasten ja nuorten hyvinvointi. Kuntavaaliehdokkaana sitoudun Mannerheimin lastensuojeluliiton kuntvaaliohjelmaan. Ohjelma sisältää konkreettisia asioita, miten kunta/kaupunki voi vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin. Ohjelman löydät tästä linkistä.

https://www.mll.fi/kannanotot-ja-lausunnot/tulevaisuuden-kunta-on-lasten-ja-nuorten-kunta-mlln-kuntavaaliohjelma-2021/

5. YMPÄRISTÖ

Kuntavaaliteemani numero 3. Ympäristö. Kaupungin kaikki päätökset pitää tehdä ympäristön kannalta kestävästi. En saanut ihan lyhyeen puristettua tätä, mutta toivottavasti jaksat pari minuuttia katsoa. Avaan videolla hiilineutraali Kangasala 2030 hanketta. Mitä nopeammin saamme tavoitteen täyteen, sen parempi.