Minä olen somelle tärkeä

Pidin perinteeksi muodostuneen somelakkoni. Nyt kai jo viidettä tai kuudetta vuotta peräkkäin. Perinteeni on aloittaa somelakko itsenäisyyspäivän kieppeillä ja jatkaa sitä seuraavaan vuoteen. Tänä vuonna kirjauduin ulos Facebookista, Instagramista ja Twitteristä. Linkediniä katsoin silloin tällöin, koska meidän firmassa on käynnissä rekrytointeja ja se aiheutti siellä aktiivisuutta. En nyt kyllä liiemmin käynyt sielläkään.

Somelakkoni ei ole kannanotto sosiaalista mediaa vastaan. Olen vahvasti sosiaalisen median puolella. Käytän somea viihtymiseen, asioiden seuraamiseen, maailman menosta ajan tasalla pysymiseen, ammattiasioiden seuraamiseen, oman henkilöbrändini ja yrityksemme brändin esiintuomiseen. Tykkään vain tehdä ihmiskokeita. Myös itselläni. Haluan kerran vuodessa haastaa itseni käyttämään aikaani toisin. Mitä jos Facebookin tai Twitterin vilkaisun sijaan luen uutisia. Olen huomannut, että olen huono uutisten seuraaja. Toki esim. Twitter on hyvä uutiskanava, mutta itselleni esim. perinteinen Aamulehti (vaikkakin digitaalisena) on viimevuosina jäänyt ajankäytössäni somen jalkoihin.

Samalla kun tekee itselleen kokeita, huomioi totta kai vastaavaa asiaa muiden käyttäytymisestä. Junassa, asemalla ja kahviloissa näkee päänsä painaneiden armeijan. Joihin siis itsekin normaalisti kuulun. Työmatkoilla junassa voi hoitaa vaikka rästimaileja pois ja jos ne saa ajoissa valmiiksi, on normaali procedeur avata sosiaalinen media. Postaus päivän työteemasta tai junaselfie ja sitten muiden sometilien kimppuun. Nyt lakkoni aikaan ja mailit luettuani katselin ulos junan ikkunasta. Suomi on superkaunis.

Ihminen avaa kännykkänsä lukituksen keskimäärin noin 100 kertaa päivässä. Isoin osa näistä vilkaistaakseen ohimennen jotakin sosiaalisen median kanavaa. Vietämme kait tutkitusti helpostikin hulppeat kolme tuntia päivässä sosiaalisen median parissa. En epäile tuota yhtään. Saan itse helposti tuon ajan kulumaan. Halusin lakkoni aikana ohjata tuon ajan muuhun. Onko se tärkeämpää tai ylevämpää. Ei, sekään ei ole tarkoitukseni. Ajattelin, että jos lukisin enemmän, viettäisin aikaani enemmän perheeni kanssa ja katsoisin vaikka leffoja ja sarjoja. No, se kirja on vielä kesken. On se ehkä pidemmällä kuin olisi jos samalla somettaisin. Perhehän on samaan aikaan somessa, joten siinä se kontaktipinta sitten heidän kanssaan. Ehkä pikkuisen enemmän heidän kanssaan kasvotusten olen aikaa viettänyt, kun oikea paikka on tullut. Uutisia olen seurannut enemmän. Samaten telkkarisarjoja olen joulunpyhinä kahlannut enemmän kuin koko alkuvuonna. Salillekin olen ehtinyt, ruokaa olen laittanut, viinejä maistellut, olen ehtinyt suunnitella tulevaa ja niin edelleen.

Empiirisen itsetutkiskelun jälkeen voin sosiaalisen median lakostani todeta seuraavat johtopäätökset. Mikä muuttuu? –Ei mikään. En ole pudonnut minkään ison asian ulkopuolelle. Ehkä olen siellä somen puolella joitain pienempiä asioita sitten missannutkin. Niistä en tietenkään tiedä, mutta suoraan sanoen, tuo asia ei ole tippaakaan vaivannut. Aiempina vuosina olen huomannut suurin odotuksin sosiaalisiin medioihin palattuani, että siellä se maailma on kuitenkin mallillaan eli samalla lailla kuin aina ennenkin.

Mutta se kaikista hienoin juttu. Some kaipaa minua! Olen saanut sähköpostia Facebookilta ja Instagramilta. ”Samuli, huomasitko mitä Ursula kommentoi Liisan julkaisuun?”. ”Samuli, huomasitko mitä Tintti kommentoi Johannan julkaisuun?”. ”Samuli, oletko huomannut uusimmat tapahtumat Instagramissa?”. Somella on minua ikävä. Olen saanut näitä sähköpostiviestejä nyt kolmen viikon aikana jo viitisentoista.

Kirjautuessani ulos sosiaalisen median verkostoista, liityin samalla osaksi heidän markkinoinnin automaatiojärjestelmäänsä. Automaatio poimii aiemman käyttäytymiseni mukaan nostoja ja lähettää niitä minulle sähköpostiin houkutellakseen minut kirjautumaan takaisin. Isossa kuvassa tämä tuntuu hassulta. Facebookin johtoa myöten on myönnetty sosiaalisen median samaan aikaan addiktoivan ja tylsistyttävän ihmisiä. Ihmiset digi-sosiaalistuvat ja samaan aikaan reaali-antisosiaalistuvat. Kahvilakeskustelun ja liikenteen seuraamisen keskittymistä haittaa kännykässä avoinna oleva some. Kysyn mitä kuuluu, mutten keskity vastaukseen, koska some.

Miksi sitten Facebook ja Instagram haluavat minut takaisin? Facebookilla on lähes kaksi miljardia käyttäjää kuukaudessa. Suomessa kaksi ja puoli miljoonaa. Mihin he minua tarvitsevat?

Mielikuvitukseni ohjaa minut Facebookille palkattuun nörttiryhmään, jonka tehtävänä on ohjata somesta hairahtuneet mustat lampaat takaisin karsinaan. Palkataanko Piilaaksossa parhaillaan lisää nörttejä tähän tehtävään? Facebookin pääkonttorilla Menlo Parkissa Kaliforniassa syttyi joulukuussa konttorin seinällä olevaan isoon maailman karttaan punainen valopiste. Se vilkkuu muiden valopisteiden joukossa suurin piirtein Tampereen/Kangasalan kohdalla.

”Korhonen kirjautui ulos! Laitetaan listalle.”

Tutkitusti on olemassa kohderyhmä, joiden Facebookin käyttö on vähentynyt jo useamman vuoden putkeen eli nuoret aikuiset. En muuten kuulu heihinkään. Heidän valonsa valaisee jo koko uloskirjautuneiden karttahuoneen Facebookilla. Toki muissa somepalveluissa taputetaan samaan aikaan karvaisia käsiä yhteen.

Kiitos some, kun kaipaat. Olen imarreltu, että haluat minut takaisin. Minä olen somelle tärkeä. Ja minähän tulen. Avaan kaikki tilini taas uudelleen. Missä muuten tämän blogikirjoituksen jakaisin?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.