Kategoria: Positiivisuus

Toimari grillaa

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Elämäntaidot, Grillaminen, Positiivisuus, reseptit, UncategorizedJätä kommentti

Oheinen blogi (vlogi) on julkaistu Propagandan Pöhinää palstalla hieman aiemmin. Tässä sinulle kesäinen video vailla sen kummempaa agendaa. Kesällä kesäjuttuja, eiks niin?

KATSO VIDEO TUOSTA ALTA! Reseptit löytyy tuosta videon alapuolelta.

SAVUSTETTUA POSSUNNISKAA NAANLEIVÄLLÄ JA VALKOSIPULI-MINTTUJUGURTILLA SEKÄ KESÄISET GRILLATUT KASVIKSET

Savustettu porsaanniska

1 kpl (2–3 kg) Atria porsaanniska
Poppamies Slow Food Rub
oliiviöljy

Hiero possunniskan pintaan oliiviöljyä ja reilusti Poppamies Slow Food Rubia. Savusta noin sadassa asteessa vähintään kuusi tuntia. Ensimmäiset 2–3 tuntia sellaisenaan ja kääri sitten folioon, ettei pääse kuivumaan. Nappaa odotellessa pikkasen viiniä, jos haluat.

Valkosipuli-minttujugurtti

3 dl turkkilaista jugurttia
4–5 valkosipulin kynttä tai yksi reilu yksikyntinen
reilu hyppysellinen minttua

Sekoita puristettu valkosipuli, pilkottu minttu ja jugurtti keskenään. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua kelmun alla vähintään muutama tunti ellei enemmänkin.

Naanleivät

Taikina:
2 dl turkkilaista jugurttia
2 dl maitoa
25 g hiivaa tai pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
7 dl durumvehnäjauhoja
50 g sulatettua voita

Voiteluun:
Lisää sulatettua voita

Lämmitä maitoa hieman, että hiiva käynnistyy. Lisää hiiva maidon joukkoon. Laita sekaan muut aineet, joista jauhot viimeiseksi vähän kerrallaan. Vaivaa taikinaksi. Anna taikinan nousta vähintään puoli tuntia. Leivo pieniä leipäsiä, jotka voit paistaa pizzakivellä tai pannussa. Paistettuasi sivele pintaan voisulaa.

 

KESÄISET GRILLIKASVIKSET

Videolla on:
banaanishalottisipulia
papuja
paprikaa
parsakaalia
porkkanaa
oliiviöljyä
sormisuolaa

Voit käyttää myös esim. broccolinia, kesäkurpitsaa, herkkusieniä, punasipulia, kirsikkatomaatteja tai sokerihernettä.

Pilko sopiviksi. Sekoita kulhossa kasvikset oliiviöljyssä ja lisää sormisuolaa. Grillaa grillissä lämpimiksi. Älä päästä ihan pehmosiksi.

Hieraise naanleivän päälle hieman valkosipuli-minttujugurttia. Laita päälle salaatinlehtiä ja punasipulia. Leikkaa päälle viipaleita possunniskasta ja niiden päälle reilu lusikallinen valkosipuli-minttujugurttia. Kruunaa koko komeus pilkotulla korianterilla ja chilillä. Nosta grillikasvikset viereen. Kaada lasiin hyvää punkkua tai ota vaikka pienpanimo-olut. Nauti ruuasta ja kesästä.

Kivaa grillikesää kaikille!

Samuli

Tissit, kaljaa ja ampiaispesä

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Markkinointi, Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

Meillä oli pitkään töissä sisäinen pikkutuhma vitsi. Siinä leikiteltiin vastauksellamme, jos asiakas pyytää meiltä hyviä ideoita. Jos haluaisimme pelata varman päälle, vastauksemme voisi olla jokaiselle asiakkaalle: ”Pannaan siihen tissit.” Miksi? Koska seksi myy. Vitsimme jatkui vielä näin: ”Ja jos se ei riitä, pannaan siihen vielä alle, että ilmaista kaljaa. Johan tulee väkeä.” Meille itselle tämä vitsi oli enemmänkin itseironista sarkasmia oman osaamisen monipuolisuudesta, kuin kannanottoa seksistisiin mainoksiin.

Tuo vitsi on jo aikansa kulunut, mutta edelleen silloin tällöin nousee pintaan pientä kuohua, kun kuluttajatuotteita ja vähäpukeisuutta on yhdistetty mainonnassa. Jokin aika sitten, moottoripyörätarvikeliike mainosti ajohanskoja kuvalla, jossa nuori nainen peitti rintansa ajohanskoilla verhotuilla käsillään. Varustelekan kampanja hanskanlämmittimistä asetettuina tisseille, piti sisällään uhkean naisen lisäksi ruipelon miehen, jolla vedottiin tasa-arvoon. Molemmat saivat huomiota sosiaalisessa ja julkisessa mediassa. Mediakirjoittelun johdosta voimme siis päätyä johtopäätökseen, että mainonta kannatti juuri parhaimmalla mahdollisella tavalla eli merkittävän huomioarvon saavuttamisessa.

Mutta onko oikeasti näin? Saavuttiko mainostaja loppupeleissä mahtavan mediavoiton? On totta, että kautta aikain seksin yhdistäminen tuotteisiin on ollut isossa roolissa. Katsokaapa vaikka YouTubesta virvoitusjuomamainoksia 90-luvulta. Huh huh, mitä kamaa? Mutta nyt aikakaudella, jolloin fitness on uusi porno ja some toimii ihmisvartalon palvonnan lihallisena temppelinä, jää tuote väistämättä kehän ulkopuolelle. Jos katsotaan mainontaa tuotteen brändin rakentamisen ja kehittämisen kannalta, ei seksistä ikävä kyllä useinkaan ole tuotteelle apua. Se ei lisää mielikuvaa laadukkaasta ja luotettavasta tuotteesta. Vai uskooko joku, että ne olivat erityiset HYVÄT ajohanskat? Luultavasti jopa missasimme viestin, että kyse oli ajohanskoista. Emme ainakaan muista, minkä merkkiset.

Jokaisen yrityksen tulisi nähdä oma tuotteensa tai palvelunsa brändinä, joka itsessään antaa käyttäjälleen lisäarvoa. Minun tuotteeni on parempi. Se on paras. Brändin kehittämistyön yhteydessä ei kannata hakea pikavoittoja. Brändi syntyy siinä rajapinnassa, joka yhdistää tuotteen ja kuluttajat. Arvo syntyy kuluttajan halusta valita juuri tämä brändi. On olemassa totta kai poikkeuksia, mutta yleisesti tissien ja tuotteen yhdistäminen ei vahvista brändin haluttavuusmielikuvaa. Se tuo huomiota kyllä, mutta ei anna brändille lisäarvoa.

Ja on tietenkin palveluita ja tuotteita, joihin seksillä myyminen sopii. Niitä alusvaatteita, tuoksuja, meikkejä, rantalomia, urheiluvaatteita ja niin edelleen, jotka edelleen on tarkoitettukin tuolle temmellyskentälle, jota vartaloksi kutsutaan. Niitä tuotteita, joiden mainonnassa vedotaan perusheterossa näkökulmassa miehen haluun ja naisen samaistumiseen. Silloin nouseekin mainonnan tekemisen ammattitaito kysymykseen. Erotiikkaa sisältävän laadukkaan mainonnan ja makaaberin mikävaintuote + tissit = palstatilaa –periaatteen välillä on ikävä kyllä Mariaanien haudan syvyinen kuilu.

Mikä sitten on hyvä ja mikä ei? No, mietithän oikeasti ensin, mitä pitkässä juoksussa haluat asiakkaiden tuotteestasi ajattelevan? Ja jos siitä huolimatta koet, että erotiikka ja tuotteesi sopivat hyvin yhteen, niin olethan ystävällinen ja toteutat sen kampanjan ihan pirun tyylillä. Please?

No, mikäs sitten tuo otsikossa oleva ampiaispesä on? Niinpä! Saako tästä puhua vai Sohaisinko?

Seppo ja Sepon virma

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Kommunikointi, Markkinointi, Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

Kirjoitus on alunperin julkaistu Tampereen Kauppakamarin lehdessä syyskuussa 2017. 

Olipa kerran Seppo. Seppo perusti virman. Hän oli luonteeltaan ahkera ja innovatiivinen. Näitä ominaisuuksia isompana hänen sydämessään paloi liekki, joka ajoi Seppoa eteenpäin. Hän tiesi tasan tarkkaan mitä halusi. Sepolla oli mielettömän hyvä idea virmansa palveluiksi ja tuotteiksi. Mutta fiksuna miehenä hän tajusi, ettei pelkkä idea kauas kanna. Koska Seppo tiesi palvelunsa ja tuotteensa olevan hyviä, hän tarvitsi niiden myymiseksi suurempia voimia. Seppo valjasti virmansa palveluiden ja tuotteiden myymisen avuksi mainonnan voimat.

Mainonnan voimien avulla Sepon virma muuttui firmaksi. Mainonnan avulla Seppo kertoi asiakkailleen omien palveluidensa ja tuotteidensa laadusta ja hyödyistä. Hän kertoi mistä niitä saa ja kuinka paljon ne asiakasta hyödyttävät. Hän kertoi mainostensa avulla palveluidensa ja tuotteidensa hinnan ja kuinka paljon vähemmän ne maksavat kilpailijoiden vastaaviin verraten. Mainonnan kanavina Sepon firma käytti printtiä ja digiä sekä liikkuvaa kuvaa ja stilliä. Sepon firman mainoksia oli sekä ulkona että sisällä. Hän suunnitteli kampanjoita ja opetteli samalla, mitkä toimenpiteet toivat toivottua tulosta ja mitkä eivät. Mainonnan voimien avulla Sepon firma myi entistä enemmän. Mainonnan voimien avulla Sepon firma muuttui yritykseksi.

On olemassa kuitenkin vielä suurempi voima kuin mainonnan voima. Se on markkinoinnin voima. Markkinointia kun ovat kaikki ne toimenpiteet, jotka ohjaavat palvelun tai tuotteen myymiseen. Myös muutkin toimenpiteet kuin mainokset. Sepon yrityksen palveluille ja tuotteille tehtiin palvelumuotoilua. Sepon yrityksessä koottiin tuotteiden ja palveluiden myymiseksi markkinointisuunnitelma. Se sisälsi sisäisiä toimenpiteitä myynnin vauhdittamiseksi. Se sisälsi suunnitelman yrityksen asiakkaille suunnattavista markkinointitoimenpiteistä. Tällä kertaa suunniteltiin pidemmäksi aikaa eteenpäin ja erilaisia kehitysaskeleita ottaen.

Tässä kohtaa Sepon yrityksessä myös huomattiin, että mikäli harkiten valitaan ne asiat, joista hänen yrityksensä palvelut ja tuotteet muistetaan, luovat ne niille lisäarvoa. Sepon yrityksen palveluille ja tuotteille oli alkanut kertyä brändiarvoa. Tämä oli seurausta huolellisesti tehdystä markkinoinnin strategiasta. Siinä edettiin tehtyjen suunnitelmien mukaan ja seurauksena yrityksen brändi kehittyi toivottuun suuntaan. Sepon yrityksessä huomattiin, että tämä brändiarvon lisäys kasvattaa palveluiden ja tuotteiden houkuttelevuutta ja saa asiakkaat valitsemaan heidän palvelunsa ja tuotteensa kilpailijan vastaavia useammin. Nyt Sepon yritys muuttui varteenotettavaksi liikeyritykseksi.

On kuitenkin olemassa vielä suurempi voima kuin markkinoinnin voima. Se on viestinnän voima. Sepon varteenotettava liikeyritys alkoi käsitellä asioita viestinnän tasolla. He ymmärsivät, että kaikki heidän tekemänsä ja sanomansa asiat sisälsivät viestejä heidän toimintakulttuuristaan. Heidän oli valittava ne viestit. Heidän oli harkittava äänensävyään omalle henkilökunnalleen ja asiakkailleen välittämissään viesteissä. Sepon varteenotettavassa yrityksessä ymmärrettiin määrittää toiminnalle arvot, joiden päälle viestintä voidaan rakentaa. Arvopohjan huomattiin ohjaavan viestintää yhteiseen suuntaan. Viestit tulivat ulos samankaltaisina riippumatta siitä, kenen työntekijän toimesta niitä välitettiin. Viestintä yhdenmukaistui ja muuttui loogiseksi. Sisäiset viestit ja toiminta vastasivat ulkoisia viestejä ja tapaa kommunikoida. Näistä viesteistä koottiin Sepon varteenotettavan yrityksen ydinviestit. Ne tärkeimmät asiat, jotka parhaiten kuvastivat sen toimintaa, palveluita ja tuotteita.

Ja näin tarinamme sai onnellisen lopun. Sepon varteenotettavan yrityksen arvopohjasta, toimintakulttuurista, palveluista ja tuotteista sekä niihin liittyvästä mainonnasta ja viestinnästä oli tullut yksi yhdenmukainen totuus, jonka työntekijät ja asiakkaat kokivat samanlaisina. Ja tämä kaikki oli hyvä. Sepon varteenotettava liikeyritys oli ja on menestyvä yritys.

On kuitenkin olemassa vielä suurempi voima kuin mainonnan voima, markkinoinnin voima tai viestinnän voima. Se on rakkauden voima. Siitä kerron ensi kerralla.

Nöyrä ja kiitollinen ja mitä näitä nyt on?

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Kommunikointi, Markkinointi, Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

28.1. 2016

Kirjoitus on julkaistu alunperin Propagandan Pöhinää palstalla tammikuussa 2016.

Muutama päivä sitten julkaisimme tiedotteen, jossa kerrottiin mainostoimistomme ja Blockfest-festivaalin yhteistyön jatkuvan. Tiedote julkaistiin muutamissa sähköisissä medioissa ja se sai huomioarvoa myös sosiaalisen median puolella. Vuosien varrella suurimmaksi, parhaimmaksi ja kauneimmaksi kasvanut hip hop -festivaali on muuttunut genren sisäpiirin korttelifestivaalista stadion-kokoluokan kansainvälisiä tähtiesiintyjiä viliseväksi kesän suurtapahtumaksi. Nimenomaan juuri Blockfesteillä Cheek teki tauon jälkeisen paluukeikkansa viime kesänä.

Me teemme ensi kesäksi Blockfesteille päivitetyn ilmeen ja uudet kotisivut. Tai emme me tee. Vaan meidän Pia tekee. No ei ihan yksin tee. Sillon pari kaveria megee. (Voit räpätä nuo viimeiset lauseet.)

Sain kunnian olla palaverissa paikalla, jossa yhteistyöstä vastaavan tuottajan Kalle Kallosen kanssa sovittiin. Kalle antoi meille palautetta. Syitä siihen, miksi Blockfest valitsi meidät kumppanikseen myös tulevaksi kesäksi, oli muistaakseni kaksi. Ensimmäinen oli se, että Pian kanssa (AD Pia Ropo) on helppo ja luonteva toimia. Pia joustaa ja palvelee hymyillen, vaikka festivaalin pystyyn nostaminen on usein hektistä aikataulujen ja toivomuksien suhteen.

Toiseksi asiaksi Kalle otti esiin luottamuksen. Meidän kanssamme toimiessaan he uskaltavat luottaa siihen, että sovitut asiat pitävät ja näin heillä on itsellään muutama huoli vähemmän. Pia muuten teki viime kesänä Cheek-mainokset kotoaan käsin, jottei tieto artistista vuoda julkiseksi liian aikaisin. Kukaan muu meillä ei tuosta artistijulkistuksesta tiennyt. Kaiken kaikkiaan siitä tiesi vain muutama ihminen. Iso kiitos Kalle ja Blockfest luottamuksesta.

Totta kai proseduuriin kuuluivat normaalit hinnan kitkuttamiset kohdalleen ja muut asiaan kuuluvat. Itselleni nuo Kallen luottamuksen sanat kuitenkin jäivät päällimmäisenä mieleen. Keskustelua ei käyty seuraavista aiheista: Riittääkö osaaminen tai laatu? Paljonko milläkin rahalla saa tai millaisia hienoja teknisiä kilkuttimia pystymme tässä yhteydessä tarjoamaan? Näistä aiheista emme muistaakseni edes keskustelleet. Ei tarvinnut. Ei ollut aihetta sellaiseen.

Tästä tässä hommassa täytyy kai sitten olla kysymys. Ja tätä tämä voi parhaimmillaan olla. (Pakko myöskin todeta, että tätä tämä onneksi usein on.) Jos asiakkaalle on tärkeää, että hänen on helppo lähestyä ja häntä palvellaan ystävällisesti sekä joustavasti, niin mikään muu ei kai silloin ole tärkeää. Ja jos asiakkaalle on tärkeää, että hän voi luottaa toimittajaan ja saa kaikki sovitut asiat, mukaan lukien myös ne hätäiset viime hetken tilaukset, niin mikään muu ei kai ole tärkeää. En tietenkään väheksy ammattiosaamista. Sen täytyy totta kai olla myös rautaista luokkaa. Eli jos näitä mainittuja palvelua ja luottamusta ovat vielä hoitamassa oman toimialueensa kovimmat ammattilaiset, on hyvä lopputulos ja tyytyväinen asiakas vain seuraus saamastaan palvelusta ja luottamuksesta.

”Be like water my friend”

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

“You must be shapeless, formless, like water. When you pour water in a cup, it becomes the cup. When you pour water in a bottle, it becomes the bottle. When you pour water in a teapot, it becomes the teapot. Water can drip and it can crash. Become like water my friend.”

-Bruce Lee

Bruce Lee sen tiesi. Ja ymmärsi. Tämä on kovasti minua viime aikoin mietityttänyt. Jokainen on jokaisella aikakaudellaan tai osaamisalueellaan oikeassa. Eikä koskaan muuttuva maailma muutu parempaan. Tai ainakaan ihmiset muuttuvassa maailmassa. Tarkennan.

Olen kuullut ikäisteni puhuvan, että nykynuoret on velliperseitä, jotka eivät osaa arvostaa ja kunnioitta työtä. Olen 70-luvun kasvatti ja aloitin työurani 80-luvun puolella. Minut opetettiin tekemään työtä. Aloitin viisitoista vuotiaana kuorimalla perunoita. Vapaata ei saanut, vaikka toivoi. Olinhan töissä. Töitä tehtiin paljon, koska vain sen avulla sai palkkaa. Ja sen palkan avulla sai asioita. Ei ollut muuta keinoa. Tämän päivän nuori aikuinen haluaa saada paljon myös. Hänelle kuitenkaan keino saavuttaa asioita ei ole tehdä se pitkän ja sitoutuneen työn kautta. 70-, 80-lukuversio: Tee työtä pitkään ja sitoudu, niin saatat saavuttaa jotain. 90-, 2000-lukujen versio: Tee jotain sen verran, että voit saavuttaa sen mitä tavoittelet. Sittenhän voit tehdä jotain muuta, jotain muuta tavoittelemaasi varten. Maailma muuttuu. Työn kunnioittaminen ja työntekemisen merkitys muuttuu. Onko se väärin?

Luen parhaillaan Saku Tuomisen ja Pekka Pohjakallion Työkirjaa. Pidän heidän ajattelumallistaan, jossa haastetaan (ainakin toimistotyössä) nykyinen ajan mittaamiseen perustuva työn tekemisen malli. Teollistuvassa yhteiskunnassa aikanaan vajaa parisataa vuotta sitten keksittiin, että ihminen tekee tietyssä ajassa tietyn määrän työtä. Tästä työstä maksetaan tehtyyn aikaan perustuva palkka. Verraton systeemi, jos työnä on vääntää mutteria linjastolla. Tämän päivän työn tekeminen on astunut monilla aloilla tuon mitattavuuden ulkopuolle. Saku Tuominen ja Pekka Pohjakallio tutkivat toimistoalaa, mutta näkemykseni mukaan teoriaa on helppo laajentaa moneen muuhunkin alaan. Mitä jos palkkaa tai palkkiota maksettaisinkiin saavutuksen mukaan, eikä siihen käytetyn ajan?

Olen itse töissä mainostoimistossa. Kun kirjoitan asiakkaalle tarjouksen mainonnan tekemisestä törmään ajattelumallissa yllä kuvaamaani dilemmaan. Normaali proseduuri on kirjoittaa tarjous työhön arviolta käytettävästä työajasta. Mieleni tekisi kuitenkin kysyä asiakkaalta: Paljonko maksat hyvästä ideasta? Mikä on sen arvo? Paljonko hyvä idea maksaa? Entäpä jos tämä ajattelumalli siirretäänkin tuotantolinjaan. Maksetaan palkkaa saavutusten, ei siihen käytetyn työajan mukaan.

Näinhän ei tietenkään voi tehdä. Vai voiko? Voidaanko jo vasta 200 vuotta vanha (nuori) aikaan perustuva mittausjärjestelmä korvata toisella? Jokaisen aikakauden jokainen asia on aikalaisistaan aina oikein. Viikingit uskoivat oikeasti pääsevänsä Valhallaan notkuvien pöytien ääreen kuoltuaan taistelussa. Englantilaiset uskoivat oikeasti, että on pirun fiksua ajaa vasemmalla. 80-luvun puolivälissä suuri massa suomalaisia oli oikeasti sitä mieltä, että Dingo on hyvää musiikkia.

Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa vain ajan käyttämisestä työn mittarina, vaan halusin siitä esimerkin suhtautumiseemme muuttuvaan maailmaan. Onko muuttuvaa maailmaa vastaan kapinoiminen keski-ikäinen ilmiö? Miten tämä esimerkkimme nuori voi tulla ja olla kolme kuukautta hommissa, pakata repun selkään ja lähti patikoimaan Intiaan. Kuinka pitkäksi aikaa? Millä oikeudella? Eihän niin saa tehdä!

Voi, kunpa oppisin itse hyväksymään muuttuvan maailman. Tällä hetkellä kehitys kehittyy exponentiaalisesti. Kaikki tehty kehitys kehittää uutta ja näin ollen maailmamme teknologiaharppaukset vain kasvavat. Minun lapseni istuvat tuon laukkaavan hepan kyydissä huomattavasti tiukemmin, kuin minä istun. Maailman ihmeellisyydet ovat vasta tulossa ja uskon, että eno tippuu veneestä viimeistään silloin, jos se jaksaa vielä jankuttaa siitä tuleeko porukka kasiin töihin vai ei. Ja kuka tulee? Ja miksi?

Voi kunpa. Toivon meille keski-ikäisille muuttuvien asioiden hyväksymiseen voimia. Legendaarinen Bruce Lee sen kuvasi hyvin. Hän sen tiesi. Opi se sinäkin. ”Be like water my friend.”

Image

PESSIMISTISYYDELLÄÄNSÄKÄÄNKÖ?

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Positiivisuus, UncategorizedJätä kommentti

Viime viikon lauantaina istuskelin Nokian uimahallissa poikani uintikisoissa. Kahvilassa aikaa kuluttaessani muistin yht´äkkiä, että siellähän hiihdetään Sotshin olympialaisten naisten viestihiihto. Hain iPadistani, jonka olin aikaa tappaakseni mukaan ottanut, yleareenan streamin päällee ja pikku hapuilun jälkeen sainkin suoran Imagekuvayhteyden avattua. (Maailma on muuten kummallinen, eipä olisi muutama vuosi sitten onnistunut.) Kuvayhteys aukeaa hetkeen, jolloin ankkuriosuuden kolmikko kiipeää viimeistä nousua ennen kuin lasketaan stadionille ja loppusuoralle. Herranen aika. Mukana tuossa kolmikossahan on suomalainen hiihtäjätär. Krista Lähteenmäki. Hetkessä tempaudun tunnetasolla tuohon olympiatunnelmaan. Suomalaiset naiset ovat hiihtämässä olympialaisten mitaleista. Mieleeni nousivat lapsuuteni muistot Hilkka Riihivuoresta, Helena Takalosta ja kumppaneista. Suomalainen, saksalainen ja ruotsalainen hiihtäjätär saapuvat loppusuoralle lähes rinta rinnan suomalaisen Lähteenmäen johdolla. Saksalainen ottaa paikan Kristan vasemmalta ja ruotsalainen Charlotte Kalla oikealta.

Charlotte on niin huikeassa vedossa, että olisi painanut siinä kohtaa ohi vaikka Usain Boltista, joka piikkarit jalassa olisi jo päästetty juoksuun. Lähteenmäestä oikealta tai vasemmalta.

Krista Lähteenmäki hiihti LOISTAVAN loppusuoran ja jätti saksalaisen kilpasisaren taakseen ja pääsi tuulettamaan oikeutetusti hienon suomalaisen viestihiihdon lopputulemana olympialaista hopeamitalia. OLYMPAHOPEAA!!!! SUOMEN NAISET!!! AIVAN MAHTAVAA!!! Minä niiskaisen liikutuksesta Nokian uimahallin kahvilassa.

Tapojeni mukaan (lue edellinen blogini) olen jo alta nanosekunnin avannut eri sosiaalisen median kanavat ja järkytyn. Facebookissa ja Twitterissä ihmiset kommentoivat ja linkittävät uutisia.

”Miksei Krista pitänyt sisäkaaretta?”

”Miksi jälleen ruotsi?”

”Suomi hävisi ruotsille olympiakullan!”

Aaaaaaaarrrrgggghhh. Saman tien sydämeni alkaa pampattamaan. Mitä? Laitan someen viestin: ”Haloo, ei Krista hävinnyt ruotslaiselle, vaan voitti saksalaisen!” Jotkut tästä toki tykkäsivät, mutta tulihan tuohon perään kommenttikin: ”Niin, mutta kyllä hän myös hävisi.”

Pessismisti ei pety. Me suomalaiset osaamme tämän taidon. Jos jossain osataan tai pärjätään, sen takana seistään vasta kun on täysin varma menestys. Otan tästä aasinsillan suomalaiseen fanikulttuuriin. Meillä suomessa on seurajoukkueiden fanikulttuuri kaukana monista muista maista. Toki ennen kuin jatkan totean, että suomalainen fanittaminen on  viime vuosina kehittynyt/parantunut/kasvanut huomattavasti. Vertaa vaikka huuhkajien tai susien fanittaminen. Mutta esimerksiksi seurajoukkueiden fanittaminen on järjestäytymättömämpää ja rehellisesti sanottuna vähälukuista. Jos siis nyt verrataan vaikka naapurimaihin. Syy on tämä. Kun se oma joukkue häviää. Suomalaisen into kannustamiseen katoaa kotijoukkueen hävittyä Kalpalle 4-2. Tätä tunnetta tappion sietämättömyydelle ei meillä ylitä itse pelitapahtuman mahtavuus, vankka yhteenkuuluvuuden tunne, tappion hetkellä usko omaan porukkaan ja seuraavaan voittoon, lihapiirakka kahdella nakilla tai muuten vaan kivasti mennyt kausi.

Kiukustuin Kristan saamasta kritiikistä. Ehkä suotta, mutta… Itse kuitenkin ajattelin sillä hetkellä, kun hän ylitti maaliviivan, että suomalaiset naiset ja näistä neljä parasta hiihtäjää hiihtivät juuri toiseksi nopeiten 20 km KAIKISTA MAAILMAN MAISTA! Kaiksta maailman naisista! Suomalsiset naishiihtäjättäret jättivät taakseen kymmenittäin hiihtäjiä ja maita. Se on huikea saavutus se.

Tämä kirjoitus juontaa yksittäisistä kommenteista ja otsikoista. Toki valtaosa ihmisistä sosiaalisessa mediassa ja siinä oikeassa mediassa riemuitsivat viestinaisten saavutusta. Ensireaktiot usein kuitenkin paljastavat ensimmäisen tunteen. Välillä minusta tuntuu, että saamme enemmän irti häviämisestä kuin voittamisesta. Epäonnistumisesta kuin onnistumisesta. Ei kai se ole niin?

VIRTUAALIVOILEIPÄ

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Elämäntaidot, Kommunikointi, Positiivisuus, Työelämä, Uncategorized3 kommenttia

Minä teen sinulle voileivän. Otan tuoreen focaccialeivän. Tiedäthän sellaisen joka on pehmeä sisältä, mutta silti siinä on juuri sellainen oikea sitko. Sellainen, jota haukatessa joutuu tekemään hieman enemmän hampailla töitä. Palan saattaa joutua jopa repäisemään loppuleivästä irti. Focaccian maussa on juuri hyvä suolaisuus ja pinnan jauhoisuus tekee haukkaamiseen hauskan kontrastin.  Laitan focaccian päälle reilusti voita. En laita margariinia, vaan oikeaa voita. Voin päälle levitän rucolapedin. Rucolan päälle tulee muutama viipale mausteista Chorizomakkaraa. Chorizon vahva paprikan ja mausteiden maku potkaisee mukavasti, mutta ei suinkaan polta suuta. Makkaraviipaleiden päälle lasken muutaman paksuhkon viipaleen Manchegojuustoa. Manchegon pintaan on noussut hieman nestettä. Manchegojuusto on nostettu huoneenlämpöön ”hikoamaan” jo tuntia aiemmin.

Minä teen sinulle hyvän voileivän. Haukatessasi Chrizo-manchego-voileipääni tunnet kuinka sen maut sulautuvat yhteen suussasi. Maistat haukatessasi maut ensin erillään ja sitten pian ne sulautuvat yhdeksi suun täyttäväksi mauksi, joka maistuu niin hyvälle, että mieluiten suljet silmäsi, jotta makuaistisi saavat elämyksestä enemmän irti.

Paitsi, että et saa. Minä tein sinulle virtuaalileivän. Luit tämän leivän tekemisestä blogissani. (Kiitos, kun luet). Jos sinä haluat tuollaisen leivän, sinun tulee tehdä se itse. Oikeassa elämässäsi. Mennä kauppaan, hankkia aineet. Kenties hakea se parempi Chorizo kauppahallista. Sinä palaat kotiin, valmistat sen ja vasta sitten nautit. Jos luet tätä blogia vaikka illalla, on todennäköistä, että nautit leivästäsi aikaisintaan ehkä huomenna iltapäivällä. Jos siis teet sen.

Me elämme virtuaalielämää. Internetissä, Facebookissa, Instagramissa, uutisissa, televisiossa, mobiilissa, tabletissa, maileissa. Oikea elämämme on liikkumista, olemista, kommunikoimista, toimimista. Virtuaalimaailmassa vastaanotamme. Oikeassa elämässämme me annamme ulospäin ja luomme. Ajattelemme.  Onko riskimme, että virtuaalimaailmamme vie koko ajan suuremman ja suuremman osan ajastamme ja elämästämme? Virtuaalimaailma ottaa, ei anna. Virtuaalivoileipää ei voi haukata.

Viime viikon IceLive seminaarissa, jopa kaksi eri kansainvälisesti tunnettua motivaatiopuhujaa korosti tämän oikean elämän merkitystä. Brian Tracy suositteli sulkemaan radion perheen yhteisellä automatkalla, jotta perhe kommunikoisi. Kommunikointi kehittää ihmistä. Paikallaan istuminen radiota kuunnellen ei. Hän suositteli myös sulkemaan television alkuillasta vaikka tunniksi. Kun televisio ei ole päällä, ei jää muuta tekemistä kuin keskustella. Perheen yhteistä aikaa. Kehittävää. Myös Robin Sharma korosti perheen yhteisen ajan merkitystä. Ennen kaikkea sen merkitystä lapsille ja heidän kehitykselleen.

En usko, että nousen perheeni suosioon päivittäin sulkemalla television. Mutta jonain päivänä haluan sen tehdä. Tai toimia muuten vastaavalla tavalla. Sulkea vaikka lapsen treenikuljetusmatkalla radion. Vaikka tämä virtuaalisuus ei mielestäni ole perheessämme iso ongelma, koen kuitenkin, että haluaisin pitää tässä asiassa kontrollin omissa käsissäni. Ehkä voisimme ruokailla vielä useammin yhdessä tai viettää hetkiä keskustellen. Ikään kuin vaikuttaa aktiivisesti siihen, ettemme lipsu liikaa sille toiselle puolelle.

Itse käyn Facebookissa. Seuraan Instagramista erilaisten ihmisten poseerauskuvia. Katson netistä autoja, parranajovälineitä ja viihdettä. Luen joskus blogin tai ruokaohjeen. Katson uutiset ja jääkiekkotulokset välillä netistä, välillä telkkarista. Seuraan televisiosta muutamaa sarjaa tai jos en muuten katso, laitan tuotantokauden DVD:ltä. Töissä olen koneella. Vastaan  meileihin ja joskus palaverien välissä vilkaisen  Facebookiin periaatteella ”Onkohan sinne tullut mitään?” Olen jopa löytänyt itsestäni niin suuren laiskuuden, että Facebook –ystävieni lyhyet kommentit ja kuvat ohittavat kiinnostavuudessaan esimerkiksi päivän uutisaiheet. Annan itseni päästä helpolla. Mikään tuossa edellä mainitsemassani ei ole aktiivista toimintaa. Minä seuraan muita. Muiden luomia asioita. Enkä tee itse mitään.

Kirjoitan aiheesta, koska olen viime aikoina miettinyt tätä paljon. Koen ongelmaksi sen, että virtuaalimaailmassa annan itselleni luvan päästä helpolla. Oman kehittymiseni kannalta asian ei tulisi olla näin. Minun tulisi lukea kirjaa, keskustella perheeni kanssa, käydä lenkillä, saattaa keskeneräiset projektit loppuun ja siivota työpöytä. Virtuaalimaailman ja ”oikean elämän” suhteeseen ei varmaankaan kannata suhtautua puritaanisen jyrkkäotsaisesti, mutta uskon, että jos askellan pienin askelin siihen oikean elämän suuntaan, saan lopputuloksesta paremman.

Koska en voi haukata virtuaalivoileipää, suljen koneen nyt ja menen tekemään sellaisen. Vain siten sen voi maistaa oikeasti.