Minä olen somelle tärkeä

On 31/12/201706/07/2018 Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Elämäntaidot, Kommunikointi, Sosiaalinen media, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

Pidin perinteeksi muodostuneen somelakkoni. Nyt kai jo viidettä tai kuudetta vuotta peräkkäin. Perinteeni on aloittaa somelakko itsenäisyyspäivän kieppeillä ja jatkaa sitä seuraavaan vuoteen. Tänä vuonna kirjauduin ulos Facebookista, Instagramista ja Twitteristä. Linkediniä katsoin silloin tällöin, koska meidän firmassa on käynnissä rekrytointeja ja se aiheutti siellä aktiivisuutta. En nyt kyllä liiemmin käynyt sielläkään.

Somelakkoni ei ole kannanotto sosiaalista mediaa vastaan. Olen vahvasti sosiaalisen median puolella. Käytän somea viihtymiseen, asioiden seuraamiseen, maailman menosta ajan tasalla pysymiseen, ammattiasioiden seuraamiseen, oman henkilöbrändini ja yrityksemme brändin esiintuomiseen. Tykkään vain tehdä ihmiskokeita. Myös itselläni. Haluan kerran vuodessa haastaa itseni käyttämään aikaani toisin. Mitä jos Facebookin tai Twitterin vilkaisun sijaan luen uutisia. Olen huomannut, että olen huono uutisten seuraaja. Toki esim. Twitter on hyvä uutiskanava, mutta itselleni esim. perinteinen Aamulehti (vaikkakin digitaalisena) on viimevuosina jäänyt ajankäytössäni somen jalkoihin.

Samalla kun tekee itselleen kokeita, huomioi totta kai vastaavaa asiaa muiden käyttäytymisestä. Junassa, asemalla ja kahviloissa näkee päänsä painaneiden armeijan. Joihin siis itsekin normaalisti kuulun. Työmatkoilla junassa voi hoitaa vaikka rästimaileja pois ja jos ne saa ajoissa valmiiksi, on normaali procedeur avata sosiaalinen media. Postaus päivän työteemasta tai junaselfie ja sitten muiden sometilien kimppuun. Nyt lakkoni aikaan ja mailit luettuani katselin ulos junan ikkunasta. Suomi on superkaunis.

Ihminen avaa kännykkänsä lukituksen keskimäärin noin 100 kertaa päivässä. Isoin osa näistä vilkaistaakseen ohimennen jotakin sosiaalisen median kanavaa. Vietämme kait tutkitusti helpostikin hulppeat kolme tuntia päivässä sosiaalisen median parissa. En epäile tuota yhtään. Saan itse helposti tuon ajan kulumaan. Halusin lakkoni aikana ohjata tuon ajan muuhun. Onko se tärkeämpää tai ylevämpää. Ei, sekään ei ole tarkoitukseni. Ajattelin, että jos lukisin enemmän, viettäisin aikaani enemmän perheeni kanssa ja katsoisin vaikka leffoja ja sarjoja. No, se kirja on vielä kesken. On se ehkä pidemmällä kuin olisi jos samalla somettaisin. Perhehän on samaan aikaan somessa, joten siinä se kontaktipinta sitten heidän kanssaan. Ehkä pikkuisen enemmän heidän kanssaan kasvotusten olen aikaa viettänyt, kun oikea paikka on tullut. Uutisia olen seurannut enemmän. Samaten telkkarisarjoja olen joulunpyhinä kahlannut enemmän kuin koko alkuvuonna. Salillekin olen ehtinyt, ruokaa olen laittanut, viinejä maistellut, olen ehtinyt suunnitella tulevaa ja niin edelleen.

Empiirisen itsetutkiskelun jälkeen voin sosiaalisen median lakostani todeta seuraavat johtopäätökset. Mikä muuttuu? –Ei mikään. En ole pudonnut minkään ison asian ulkopuolelle. Ehkä olen siellä somen puolella joitain pienempiä asioita sitten missannutkin. Niistä en tietenkään tiedä, mutta suoraan sanoen, tuo asia ei ole tippaakaan vaivannut. Aiempina vuosina olen huomannut suurin odotuksin sosiaalisiin medioihin palattuani, että siellä se maailma on kuitenkin mallillaan eli samalla lailla kuin aina ennenkin.

Mutta se kaikista hienoin juttu. Some kaipaa minua! Olen saanut sähköpostia Facebookilta ja Instagramilta. ”Samuli, huomasitko mitä Ursula kommentoi Liisan julkaisuun?”. ”Samuli, huomasitko mitä Tintti kommentoi Johannan julkaisuun?”. ”Samuli, oletko huomannut uusimmat tapahtumat Instagramissa?”. Somella on minua ikävä. Olen saanut näitä sähköpostiviestejä nyt kolmen viikon aikana jo viitisentoista.

Kirjautuessani ulos sosiaalisen median verkostoista, liityin samalla osaksi heidän markkinoinnin automaatiojärjestelmäänsä. Automaatio poimii aiemman käyttäytymiseni mukaan nostoja ja lähettää niitä minulle sähköpostiin houkutellakseen minut kirjautumaan takaisin. Isossa kuvassa tämä tuntuu hassulta. Facebookin johtoa myöten on myönnetty sosiaalisen median samaan aikaan addiktoivan ja tylsistyttävän ihmisiä. Ihmiset digi-sosiaalistuvat ja samaan aikaan reaali-antisosiaalistuvat. Kahvilakeskustelun ja liikenteen seuraamisen keskittymistä haittaa kännykässä avoinna oleva some. Kysyn mitä kuuluu, mutten keskity vastaukseen, koska some.

Miksi sitten Facebook ja Instagram haluavat minut takaisin? Facebookilla on lähes kaksi miljardia käyttäjää kuukaudessa. Suomessa kaksi ja puoli miljoonaa. Mihin he minua tarvitsevat?

Mielikuvitukseni ohjaa minut Facebookille palkattuun nörttiryhmään, jonka tehtävänä on ohjata somesta hairahtuneet mustat lampaat takaisin karsinaan. Palkataanko Piilaaksossa parhaillaan lisää nörttejä tähän tehtävään? Facebookin pääkonttorilla Menlo Parkissa Kaliforniassa syttyi joulukuussa konttorin seinällä olevaan isoon maailman karttaan punainen valopiste. Se vilkkuu muiden valopisteiden joukossa suurin piirtein Tampereen/Kangasalan kohdalla.

”Korhonen kirjautui ulos! Laitetaan listalle.”

Tutkitusti on olemassa kohderyhmä, joiden Facebookin käyttö on vähentynyt jo useamman vuoden putkeen eli nuoret aikuiset. En muuten kuulu heihinkään. Heidän valonsa valaisee jo koko uloskirjautuneiden karttahuoneen Facebookilla. Toki muissa somepalveluissa taputetaan samaan aikaan karvaisia käsiä yhteen.

Kiitos some, kun kaipaat. Olen imarreltu, että haluat minut takaisin. Minä olen somelle tärkeä. Ja minähän tulen. Avaan kaikki tilini taas uudelleen. Missä muuten tämän blogikirjoituksen jakaisin?

Seppo ja Sepon virma

On 29/08/201715/10/2017 Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Kommunikointi, Markkinointi, Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

Kirjoitus on alunperin julkaistu Tampereen Kauppakamarin lehdessä syyskuussa 2017.

Olipa kerran Seppo. Seppo perusti virman. Hän oli luonteeltaan ahkera ja innovatiivinen. Näitä ominaisuuksia isompana hänen sydämessään paloi liekki, joka ajoi Seppoa eteenpäin. Hän tiesi tasan tarkkaan mitä halusi. Sepolla oli mielettömän hyvä idea virmansa palveluiksi ja tuotteiksi. Mutta fiksuna miehenä hän tajusi, ettei pelkkä idea kauas kanna. Koska Seppo tiesi palvelunsa ja tuotteensa olevan hyviä, hän tarvitsi niiden myymiseksi suurempia voimia. Seppo valjasti virmansa palveluiden ja tuotteiden myymisen avuksi mainonnan voimat.

Mainonnan voimien avulla Sepon virma muuttui firmaksi. Mainonnan avulla Seppo kertoi asiakkailleen omien palveluidensa ja tuotteidensa laadusta ja hyödyistä. Hän kertoi mistä niitä saa ja kuinka paljon ne asiakasta hyödyttävät. Hän kertoi mainostensa avulla palveluidensa ja tuotteidensa hinnan ja kuinka paljon vähemmän ne maksavat kilpailijoiden vastaaviin verraten. Mainonnan kanavina Sepon firma käytti printtiä ja digiä sekä liikkuvaa kuvaa ja stilliä. Sepon firman mainoksia oli sekä ulkona että sisällä. Hän suunnitteli kampanjoita ja opetteli samalla, mitkä toimenpiteet toivat toivottua tulosta ja mitkä eivät. Mainonnan voimien avulla Sepon firma myi entistä enemmän. Mainonnan voimien avulla Sepon firma muuttui yritykseksi.

On olemassa kuitenkin vielä suurempi voima kuin mainonnan voima. Se on markkinoinnin voima. Markkinointia kun ovat kaikki ne toimenpiteet, jotka ohjaavat palvelun tai tuotteen myymiseen. Myös muutkin toimenpiteet kuin mainokset. Sepon yrityksen palveluille ja tuotteille tehtiin palvelumuotoilua. Sepon yrityksessä koottiin tuotteiden ja palveluiden myymiseksi markkinointisuunnitelma. Se sisälsi sisäisiä toimenpiteitä myynnin vauhdittamiseksi. Se sisälsi suunnitelman yrityksen asiakkaille suunnattavista markkinointitoimenpiteistä. Tällä kertaa suunniteltiin pidemmäksi aikaa eteenpäin ja erilaisia kehitysaskeleita ottaen.

Tässä kohtaa Sepon yrityksessä myös huomattiin, että mikäli harkiten valitaan ne asiat, joista hänen yrityksensä palvelut ja tuotteet muistetaan, luovat ne niille lisäarvoa. Sepon yrityksen palveluille ja tuotteille oli alkanut kertyä brändiarvoa. Tämä oli seurausta huolellisesti tehdystä markkinoinnin strategiasta. Siinä edettiin tehtyjen suunnitelmien mukaan ja seurauksena yrityksen brändi kehittyi toivottuun suuntaan. Sepon yrityksessä huomattiin, että tämä brändiarvon lisäys kasvattaa palveluiden ja tuotteiden houkuttelevuutta ja saa asiakkaat valitsemaan heidän palvelunsa ja tuotteensa kilpailijan vastaavia useammin. Nyt Sepon yritys muuttui varteenotettavaksi liikeyritykseksi.

On kuitenkin olemassa vielä suurempi voima kuin markkinoinnin voima. Se on viestinnän voima. Sepon varteenotettava liikeyritys alkoi käsitellä asioita viestinnän tasolla. He ymmärsivät, että kaikki heidän tekemänsä ja sanomansa asiat sisälsivät viestejä heidän toimintakulttuuristaan. Heidän oli valittava ne viestit. Heidän oli harkittava äänensävyään omalle henkilökunnalleen ja asiakkailleen välittämissään viesteissä. Sepon varteenotettavassa yrityksessä ymmärrettiin määrittää toiminnalle arvot, joiden päälle viestintä voidaan rakentaa. Arvopohjan huomattiin ohjaavan viestintää yhteiseen suuntaan. Viestit tulivat ulos samankaltaisina riippumatta siitä, kenen työntekijän toimesta niitä välitettiin. Viestintä yhdenmukaistui ja muuttui loogiseksi. Sisäiset viestit ja toiminta vastasivat ulkoisia viestejä ja tapaa kommunikoida. Näistä viesteistä koottiin Sepon varteenotettavan yrityksen ydinviestit. Ne tärkeimmät asiat, jotka parhaiten kuvastivat sen toimintaa, palveluita ja tuotteita.

Ja näin tarinamme sai onnellisen lopun. Sepon varteenotettavan yrityksen arvopohjasta, toimintakulttuurista, palveluista ja tuotteista sekä niihin liittyvästä mainonnasta ja viestinnästä oli tullut yksi yhdenmukainen totuus, jonka työntekijät ja asiakkaat kokivat samanlaisina. Ja tämä kaikki oli hyvä. Sepon varteenotettava liikeyritys oli ja on menestyvä yritys.

On kuitenkin olemassa vielä suurempi voima kuin mainonnan voima, markkinoinnin voima tai viestinnän voima. Se on rakkauden voima. Siitä kerron ensi kerralla.

Nöyrä ja kiitollinen ja mitä näitä nyt on?

On 28/01/201615/10/2017 Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Kommunikointi, Markkinointi, Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

28.1. 2016

Kirjoitus on julkaistu alunperin Propagandan Pöhinää palstalla tammikuussa 2016.

Muutama päivä sitten julkaisimme tiedotteen, jossa kerrottiin mainostoimistomme ja Blockfest-festivaalin yhteistyön jatkuvan. Tiedote julkaistiin muutamissa sähköisissä medioissa ja se sai huomioarvoa myös sosiaalisen median puolella. Vuosien varrella suurimmaksi, parhaimmaksi ja kauneimmaksi kasvanut hip hop -festivaali on muuttunut genren sisäpiirin korttelifestivaalista stadion-kokoluokan kansainvälisiä tähtiesiintyjiä viliseväksi kesän suurtapahtumaksi. Nimenomaan juuri Blockfesteillä Cheek teki tauon jälkeisen paluukeikkansa viime kesänä.

Me teemme ensi kesäksi Blockfesteille päivitetyn ilmeen ja uudet kotisivut. Tai emme me tee. Vaan meidän Pia tekee. No ei ihan yksin tee. Sillon pari kaveria megee. (Voit räpätä nuo viimeiset lauseet.)

Sain kunnian olla palaverissa paikalla, jossa yhteistyöstä vastaavan tuottajan Kalle Kallosen kanssa sovittiin. Kalle antoi meille palautetta. Syitä siihen, miksi Blockfest valitsi meidät kumppanikseen myös tulevaksi kesäksi, oli muistaakseni kaksi. Ensimmäinen oli se, että Pian kanssa (AD Pia Ropo) on helppo ja luonteva toimia. Pia joustaa ja palvelee hymyillen, vaikka festivaalin pystyyn nostaminen on usein hektistä aikataulujen ja toivomuksien suhteen.

Toiseksi asiaksi Kalle otti esiin luottamuksen. Meidän kanssamme toimiessaan he uskaltavat luottaa siihen, että sovitut asiat pitävät ja näin heillä on itsellään muutama huoli vähemmän. Pia muuten teki viime kesänä Cheek-mainokset kotoaan käsin, jottei tieto artistista vuoda julkiseksi liian aikaisin. Kukaan muu meillä ei tuosta artistijulkistuksesta tiennyt. Kaiken kaikkiaan siitä tiesi vain muutama ihminen. Iso kiitos Kalle ja Blockfest luottamuksesta.

Totta kai proseduuriin kuuluivat normaalit hinnan kitkuttamiset kohdalleen ja muut asiaan kuuluvat. Itselleni nuo Kallen luottamuksen sanat kuitenkin jäivät päällimmäisenä mieleen. Keskustelua ei käyty seuraavista aiheista: Riittääkö osaaminen tai laatu? Paljonko milläkin rahalla saa tai millaisia hienoja teknisiä kilkuttimia pystymme tässä yhteydessä tarjoamaan? Näistä aiheista emme muistaakseni edes keskustelleet. Ei tarvinnut. Ei ollut aihetta sellaiseen.

Tästä tässä hommassa täytyy kai sitten olla kysymys. Ja tätä tämä voi parhaimmillaan olla. (Pakko myöskin todeta, että tätä tämä onneksi usein on.) Jos asiakkaalle on tärkeää, että hänen on helppo lähestyä ja häntä palvellaan ystävällisesti sekä joustavasti, niin mikään muu ei kai silloin ole tärkeää. Ja jos asiakkaalle on tärkeää, että hän voi luottaa toimittajaan ja saa kaikki sovitut asiat, mukaan lukien myös ne hätäiset viime hetken tilaukset, niin mikään muu ei kai ole tärkeää. En tietenkään väheksy ammattiosaamista. Sen täytyy totta kai olla myös rautaista luokkaa. Eli jos näitä mainittuja palvelua ja luottamusta ovat vielä hoitamassa oman toimialueensa kovimmat ammattilaiset, on hyvä lopputulos ja tyytyväinen asiakas vain seuraus saamastaan palvelusta ja luottamuksesta.

VIRTUAALIVOILEIPÄ

On 05/02/201415/10/2017 Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Elämäntaidot, Kommunikointi, Positiivisuus, Työelämä, Uncategorized3 kommenttia

Minä teen sinulle voileivän. Otan tuoreen focaccialeivän. Tiedäthän sellaisen joka on pehmeä sisältä, mutta silti siinä on juuri sellainen oikea sitko. Sellainen, jota haukatessa joutuu tekemään hieman enemmän hampailla töitä. Palan saattaa joutua jopa repäisemään loppuleivästä irti. Focaccian maussa on juuri hyvä suolaisuus ja pinnan jauhoisuus tekee haukkaamiseen hauskan kontrastin. Laitan focaccian päälle reilusti voita. En laita margariinia, vaan oikeaa voita. Voin päälle levitän rucolapedin. Rucolan päälle tulee muutama viipale mausteista Chorizomakkaraa. Chorizon vahva paprikan ja mausteiden maku potkaisee mukavasti, mutta ei suinkaan polta suuta. Makkaraviipaleiden päälle lasken muutaman paksuhkon viipaleen Manchegojuustoa. Manchegon pintaan on noussut hieman nestettä. Manchegojuusto on nostettu huoneenlämpöön ”hikoamaan” jo tuntia aiemmin.

Minä teen sinulle hyvän voileivän. Haukatessasi Chrizo-manchego-voileipääni tunnet kuinka sen maut sulautuvat yhteen suussasi. Maistat haukatessasi maut ensin erillään ja sitten pian ne sulautuvat yhdeksi suun täyttäväksi mauksi, joka maistuu niin hyvälle, että mieluiten suljet silmäsi, jotta makuaistisi saavat elämyksestä enemmän irti.

Paitsi, että et saa. Minä tein sinulle virtuaalileivän. Luit tämän leivän tekemisestä blogissani. (Kiitos, kun luet). Jos sinä haluat tuollaisen leivän, sinun tulee tehdä se itse. Oikeassa elämässäsi. Mennä kauppaan, hankkia aineet. Kenties hakea se parempi Chorizo kauppahallista. Sinä palaat kotiin, valmistat sen ja vasta sitten nautit. Jos luet tätä blogia vaikka illalla, on todennäköistä, että nautit leivästäsi aikaisintaan ehkä huomenna iltapäivällä. Jos siis teet sen.

Me elämme virtuaalielämää. Internetissä, Facebookissa, Instagramissa, uutisissa, televisiossa, mobiilissa, tabletissa, maileissa. Oikea elämämme on liikkumista, olemista, kommunikoimista, toimimista. Virtuaalimaailmassa vastaanotamme. Oikeassa elämässämme me annamme ulospäin ja luomme. Ajattelemme. Onko riskimme, että virtuaalimaailmamme vie koko ajan suuremman ja suuremman osan ajastamme ja elämästämme? Virtuaalimaailma ottaa, ei anna. Virtuaalivoileipää ei voi haukata.

Viime viikon IceLive seminaarissa, jopa kaksi eri kansainvälisesti tunnettua motivaatiopuhujaa korosti tämän oikean elämän merkitystä. Brian Tracy suositteli sulkemaan radion perheen yhteisellä automatkalla, jotta perhe kommunikoisi. Kommunikointi kehittää ihmistä. Paikallaan istuminen radiota kuunnellen ei. Hän suositteli myös sulkemaan television alkuillasta vaikka tunniksi. Kun televisio ei ole päällä, ei jää muuta tekemistä kuin keskustella. Perheen yhteistä aikaa. Kehittävää. Myös Robin Sharma korosti perheen yhteisen ajan merkitystä. Ennen kaikkea sen merkitystä lapsille ja heidän kehitykselleen.

En usko, että nousen perheeni suosioon päivittäin sulkemalla television. Mutta jonain päivänä haluan sen tehdä. Tai toimia muuten vastaavalla tavalla. Sulkea vaikka lapsen treenikuljetusmatkalla radion. Vaikka tämä virtuaalisuus ei mielestäni ole perheessämme iso ongelma, koen kuitenkin, että haluaisin pitää tässä asiassa kontrollin omissa käsissäni. Ehkä voisimme ruokailla vielä useammin yhdessä tai viettää hetkiä keskustellen. Ikään kuin vaikuttaa aktiivisesti siihen, ettemme lipsu liikaa sille toiselle puolelle.

Itse käyn Facebookissa. Seuraan Instagramista erilaisten ihmisten poseerauskuvia. Katson netistä autoja, parranajovälineitä ja viihdettä. Luen joskus blogin tai ruokaohjeen. Katson uutiset ja jääkiekkotulokset välillä netistä, välillä telkkarista. Seuraan televisiosta muutamaa sarjaa tai jos en muuten katso, laitan tuotantokauden DVD:ltä. Töissä olen koneella. Vastaan meileihin ja joskus palaverien välissä vilkaisen Facebookiin periaatteella ”Onkohan sinne tullut mitään?” Olen jopa löytänyt itsestäni niin suuren laiskuuden, että Facebook –ystävieni lyhyet kommentit ja kuvat ohittavat kiinnostavuudessaan esimerkiksi päivän uutisaiheet. Annan itseni päästä helpolla. Mikään tuossa edellä mainitsemassani ei ole aktiivista toimintaa. Minä seuraan muita. Muiden luomia asioita. Enkä tee itse mitään.

Kirjoitan aiheesta, koska olen viime aikoina miettinyt tätä paljon. Koen ongelmaksi sen, että virtuaalimaailmassa annan itselleni luvan päästä helpolla. Oman kehittymiseni kannalta asian ei tulisi olla näin. Minun tulisi lukea kirjaa, keskustella perheeni kanssa, käydä lenkillä, saattaa keskeneräiset projektit loppuun ja siivota työpöytä. Virtuaalimaailman ja ”oikean elämän” suhteeseen ei varmaankaan kannata suhtautua puritaanisen jyrkkäotsaisesti, mutta uskon, että jos askellan pienin askelin siihen oikean elämän suuntaan, saan lopputuloksesta paremman.