Kategoria: Työelämä

PUHUTAANKO HETKI ARVOISTA?

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Arvot, auttaminen, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

Blogikirjoitus on kirjoitettu Teerenpeli Panimo & Tislaamo Oy:n toimitusjohtajana Teerenpelin verkkosivulle http://www.teerenpeli.com.

Palasin Teerenpeliin lähes 18 vuoden tauon jälkeen. Toimin Tampereen Teerenpeli-ravintolan ravintolapäällikkönä vuosina 1998–2002, jonka jälkeen lähdin tavoittelemaan omaa onneani. Nyt syksyllä 2019 sain kunnian palata Teerenpelin Panimon ja Tislaamon toimitusjohtajaksi. Matkan varrella on tietenkin jäänyt hihaan oppi, jos toinenkin ja niiden avulla pystyn antamaan nyt jotain takaisin Teerenpelille. Kuitenkin ehkä tärkein tekijä, joka helpotti Teerenpeliin paluutani, oli tuo aiempi jaksoni yhtiön palveluksessa. Ja sinä aikana rakentunut ymmärrys yhtiön arvopohjasta.

Olen vuosien varrella kertonut muillekin niistä asioista, joita ensimmäisen Teerenpelin jaksoni aikana sain oppia ja joita olen kantanut sen jälkeen mukanani. Anssi ja Marianne Pyysingin ohjauksessa sain oppia tärkeitä asioita asiakaspalvelun merkityksestä palveluliiketoiminnassa sekä yrittäjyydestä. Vaikka en itse toiminut vielä moneen vuoteen yrittäjänä, sain siitäkin asiasta oppia sydämeeni ammennettua. Anssin asiakaspalvelukoulutuksesta muistan vieläkin termin suoraselkäinen nöyryys. Olen sittemmin lainannut tuota kymmeniä ja kymmeniä kertoja omissa asiakaspalvelukoulutuksissani.

Teerenpeliä on pidetty jo yli neljännesvuosisadan verran. Yritys on kasvanut ja luonnollisesti arvopohjaa tulee päivittää yrityksen ja ympäröivän maailman muuttuessa. Tänään Teerenpeli on vakavarainen kannattavaa liiketoimintaa tekevä perheyhtiö, jonka toiminnan keskiössä ovat asiakastyytyväisyys, ravintoloiden viihtyvyys ja kokemuksen mukanaan tuoma edelläkävijyys. Edelläkävijyys näkyy, niin tuotteissa kuin palvelukonseptoinnissakin. Yhtiön toiminnassa keskitytään vastuullisuuteen. Tuotteemme valmistetaan laadukkaista raaka-aineista, joista suuri osa on lähituotantoa. Puhumattakaan puhtaasta ja raikkaasta maailman parhaasta Salpausselän vedestä, joka on panimo- ja tislaamotuotteidemme perusta.

Arvot ovat niitä asioita, jotka ohjaavat päätöksiämme ja toimintaamme. Ne vastaavat kysymykseen, miksi me toimimme siten kuin toimimme? Arvopohja ohjasi omia päätöksiäni, kun keskustelimme palaamisesta Teerenpeliin. Arvopohja ohjaa Teerenpelin tarjoilijoiden työtä päivittäin, koska hyvä asiakaspalvelu on alusta asti ollut yhtiön arvovalinta.

Meillä Teerenpelissä on tänä vuonna teemana vastuullisuus. Haluamme kertoa kaikille niistä valinnoista, joita täällä vastuullisuuden eteen teemme. Haluamme myös, että vastuullisuus on yrityksen aito arvovalinta, eikä ajankuvaan kuuluva trendikäs juttu. Valmistamme jo nyt osan oluistamme puhtaina Luomu-tuotteina, vaikka luomutuotteiden raaka-ainehinnat ovat kaksinkertaiset ei-luomuun verrattuna. Panimon ja tislaamon energia perustuu uusiutuvaan energiaan ja oluen ja viskin valmistuksesta ylijäävälle mäskille haemme koko ajan aktiivisesti uusia uudelleenkäyttökohteita. Näistä ja muista vastuullisuuteen liittyvistä asioista kerromme vuoden aikana lisää.

Asioita voi keksiä ja aina voi ratsastaa vallitsevan trendin harjalla. Arvopohja on kuitenkin usein pysyvämpi ja jatkuvampi asia. Arvojen tulee olla yhtä konkreettisten toimenpiteiden kanssa. Jos asiakkaan ja yrityksen arvot ovat samankaltaiset, on yritykseen helppo sitoutua. Jos työntekijöiden ja yrityksen arvot ovat samankaltaiset on yritykseen helppo sitoutua. Ja jos eri yritysten arvot ovat keskenään samankaltaiset, on yritysten helppo tehdä yhteistyötä.

Riippumatta siitä oletko asiakas, työntekijä tai toisen yrityksen edustaja, on hyvä välillä miettiä arvoja. Voit miettiä omia arvojasi, joiden pohjalta toimit ja voit myös miettiä muiden arvoja, miten ne sopivat omiisi. Arvokasta päivää sinulle!

 

Samuli1999

Minä tuoksuttelemassa viskiä Tampereen Teerenpelin Mallasviskikellarissa vuonna 1999. MG Lehti 1999.

 

Samuli2019

Minä tuoksuttelemassa viskiä Teerenpelin tislaamossa 2019.

 

 

Minä olen somelle tärkeä

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Elämäntaidot, Kommunikointi, Sosiaalinen media, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

Pidin perinteeksi muodostuneen somelakkoni. Nyt kai jo viidettä tai kuudetta vuotta peräkkäin. Perinteeni on aloittaa somelakko itsenäisyyspäivän kieppeillä ja jatkaa sitä seuraavaan vuoteen. Tänä vuonna kirjauduin ulos Facebookista, Instagramista ja Twitteristä. Linkediniä katsoin silloin tällöin, koska meidän firmassa on käynnissä rekrytointeja ja se aiheutti siellä aktiivisuutta. En nyt kyllä liiemmin käynyt sielläkään.

Somelakkoni ei ole kannanotto sosiaalista mediaa vastaan. Olen vahvasti sosiaalisen median puolella. Käytän somea viihtymiseen, asioiden seuraamiseen, maailman menosta ajan tasalla pysymiseen, ammattiasioiden seuraamiseen, oman henkilöbrändini ja yrityksemme brändin esiintuomiseen. Tykkään vain tehdä ihmiskokeita. Myös itselläni. Haluan kerran vuodessa haastaa itseni käyttämään aikaani toisin. Mitä jos Facebookin tai Twitterin vilkaisun sijaan luen uutisia. Olen huomannut, että olen huono uutisten seuraaja. Toki esim. Twitter on hyvä uutiskanava, mutta itselleni esim. perinteinen Aamulehti (vaikkakin digitaalisena) on viimevuosina jäänyt ajankäytössäni somen jalkoihin.

Samalla kun tekee itselleen kokeita, huomioi totta kai vastaavaa asiaa muiden käyttäytymisestä. Junassa, asemalla ja kahviloissa näkee päänsä painaneiden armeijan. Joihin siis itsekin normaalisti kuulun. Työmatkoilla junassa voi hoitaa vaikka rästimaileja pois ja jos ne saa ajoissa valmiiksi, on normaali procedeur avata sosiaalinen media. Postaus päivän työteemasta tai junaselfie ja sitten muiden sometilien kimppuun. Nyt lakkoni aikaan ja mailit luettuani katselin ulos junan ikkunasta. Suomi on superkaunis.

Ihminen avaa kännykkänsä lukituksen keskimäärin noin 100 kertaa päivässä. Isoin osa näistä vilkaistaakseen ohimennen jotakin sosiaalisen median kanavaa. Vietämme kait tutkitusti helpostikin hulppeat kolme tuntia päivässä sosiaalisen median parissa. En epäile tuota yhtään. Saan itse helposti tuon ajan kulumaan. Halusin lakkoni aikana ohjata tuon ajan muuhun. Onko se tärkeämpää tai ylevämpää. Ei, sekään ei ole tarkoitukseni. Ajattelin, että jos lukisin enemmän, viettäisin aikaani enemmän perheeni kanssa ja katsoisin vaikka leffoja ja sarjoja. No, se kirja on vielä kesken. On se ehkä pidemmällä kuin olisi jos samalla somettaisin. Perhehän on samaan aikaan somessa, joten siinä se kontaktipinta sitten heidän kanssaan. Ehkä pikkuisen enemmän heidän kanssaan kasvotusten olen aikaa viettänyt, kun oikea paikka on tullut. Uutisia olen seurannut enemmän. Samaten telkkarisarjoja olen joulunpyhinä kahlannut enemmän kuin koko alkuvuonna. Salillekin olen ehtinyt, ruokaa olen laittanut, viinejä maistellut, olen ehtinyt suunnitella tulevaa ja niin edelleen.

Empiirisen itsetutkiskelun jälkeen voin sosiaalisen median lakostani todeta seuraavat johtopäätökset. Mikä muuttuu? –Ei mikään. En ole pudonnut minkään ison asian ulkopuolelle. Ehkä olen siellä somen puolella joitain pienempiä asioita sitten missannutkin. Niistä en tietenkään tiedä, mutta suoraan sanoen, tuo asia ei ole tippaakaan vaivannut. Aiempina vuosina olen huomannut suurin odotuksin sosiaalisiin medioihin palattuani, että siellä se maailma on kuitenkin mallillaan eli samalla lailla kuin aina ennenkin.

Mutta se kaikista hienoin juttu. Some kaipaa minua! Olen saanut sähköpostia Facebookilta ja Instagramilta. ”Samuli, huomasitko mitä Ursula kommentoi Liisan julkaisuun?”. ”Samuli, huomasitko mitä Tintti kommentoi Johannan julkaisuun?”. ”Samuli, oletko huomannut uusimmat tapahtumat Instagramissa?”. Somella on minua ikävä. Olen saanut näitä sähköpostiviestejä nyt kolmen viikon aikana jo viitisentoista.

Kirjautuessani ulos sosiaalisen median verkostoista, liityin samalla osaksi heidän markkinoinnin automaatiojärjestelmäänsä. Automaatio poimii aiemman käyttäytymiseni mukaan nostoja ja lähettää niitä minulle sähköpostiin houkutellakseen minut kirjautumaan takaisin. Isossa kuvassa tämä tuntuu hassulta. Facebookin johtoa myöten on myönnetty sosiaalisen median samaan aikaan addiktoivan ja tylsistyttävän ihmisiä. Ihmiset digi-sosiaalistuvat ja samaan aikaan reaali-antisosiaalistuvat. Kahvilakeskustelun ja liikenteen seuraamisen keskittymistä haittaa kännykässä avoinna oleva some. Kysyn mitä kuuluu, mutten keskity vastaukseen, koska some.

Miksi sitten Facebook ja Instagram haluavat minut takaisin? Facebookilla on lähes kaksi miljardia käyttäjää kuukaudessa. Suomessa kaksi ja puoli miljoonaa. Mihin he minua tarvitsevat?

Mielikuvitukseni ohjaa minut Facebookille palkattuun nörttiryhmään, jonka tehtävänä on ohjata somesta hairahtuneet mustat lampaat takaisin karsinaan. Palkataanko Piilaaksossa parhaillaan lisää nörttejä tähän tehtävään? Facebookin pääkonttorilla Menlo Parkissa Kaliforniassa syttyi joulukuussa konttorin seinällä olevaan isoon maailman karttaan punainen valopiste. Se vilkkuu muiden valopisteiden joukossa suurin piirtein Tampereen/Kangasalan kohdalla.

”Korhonen kirjautui ulos! Laitetaan listalle.”

Tutkitusti on olemassa kohderyhmä, joiden Facebookin käyttö on vähentynyt jo useamman vuoden putkeen eli nuoret aikuiset. En muuten kuulu heihinkään. Heidän valonsa valaisee jo koko uloskirjautuneiden karttahuoneen Facebookilla. Toki muissa somepalveluissa taputetaan samaan aikaan karvaisia käsiä yhteen.

Kiitos some, kun kaipaat. Olen imarreltu, että haluat minut takaisin. Minä olen somelle tärkeä. Ja minähän tulen. Avaan kaikki tilini taas uudelleen. Missä muuten tämän blogikirjoituksen jakaisin?

Tissit, kaljaa ja ampiaispesä

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Markkinointi, Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

Meillä oli pitkään töissä sisäinen pikkutuhma vitsi. Siinä leikiteltiin vastauksellamme, jos asiakas pyytää meiltä hyviä ideoita. Jos haluaisimme pelata varman päälle, vastauksemme voisi olla jokaiselle asiakkaalle: ”Pannaan siihen tissit.” Miksi? Koska seksi myy. Vitsimme jatkui vielä näin: ”Ja jos se ei riitä, pannaan siihen vielä alle, että ilmaista kaljaa. Johan tulee väkeä.” Meille itselle tämä vitsi oli enemmänkin itseironista sarkasmia oman osaamisen monipuolisuudesta, kuin kannanottoa seksistisiin mainoksiin.

Tuo vitsi on jo aikansa kulunut, mutta edelleen silloin tällöin nousee pintaan pientä kuohua, kun kuluttajatuotteita ja vähäpukeisuutta on yhdistetty mainonnassa. Jokin aika sitten, moottoripyörätarvikeliike mainosti ajohanskoja kuvalla, jossa nuori nainen peitti rintansa ajohanskoilla verhotuilla käsillään. Varustelekan kampanja hanskanlämmittimistä asetettuina tisseille, piti sisällään uhkean naisen lisäksi ruipelon miehen, jolla vedottiin tasa-arvoon. Molemmat saivat huomiota sosiaalisessa ja julkisessa mediassa. Mediakirjoittelun johdosta voimme siis päätyä johtopäätökseen, että mainonta kannatti juuri parhaimmalla mahdollisella tavalla eli merkittävän huomioarvon saavuttamisessa.

Mutta onko oikeasti näin? Saavuttiko mainostaja loppupeleissä mahtavan mediavoiton? On totta, että kautta aikain seksin yhdistäminen tuotteisiin on ollut isossa roolissa. Katsokaapa vaikka YouTubesta virvoitusjuomamainoksia 90-luvulta. Huh huh, mitä kamaa? Mutta nyt aikakaudella, jolloin fitness on uusi porno ja some toimii ihmisvartalon palvonnan lihallisena temppelinä, jää tuote väistämättä kehän ulkopuolelle. Jos katsotaan mainontaa tuotteen brändin rakentamisen ja kehittämisen kannalta, ei seksistä ikävä kyllä useinkaan ole tuotteelle apua. Se ei lisää mielikuvaa laadukkaasta ja luotettavasta tuotteesta. Vai uskooko joku, että ne olivat erityiset HYVÄT ajohanskat? Luultavasti jopa missasimme viestin, että kyse oli ajohanskoista. Emme ainakaan muista, minkä merkkiset.

Jokaisen yrityksen tulisi nähdä oma tuotteensa tai palvelunsa brändinä, joka itsessään antaa käyttäjälleen lisäarvoa. Minun tuotteeni on parempi. Se on paras. Brändin kehittämistyön yhteydessä ei kannata hakea pikavoittoja. Brändi syntyy siinä rajapinnassa, joka yhdistää tuotteen ja kuluttajat. Arvo syntyy kuluttajan halusta valita juuri tämä brändi. On olemassa totta kai poikkeuksia, mutta yleisesti tissien ja tuotteen yhdistäminen ei vahvista brändin haluttavuusmielikuvaa. Se tuo huomiota kyllä, mutta ei anna brändille lisäarvoa.

Ja on tietenkin palveluita ja tuotteita, joihin seksillä myyminen sopii. Niitä alusvaatteita, tuoksuja, meikkejä, rantalomia, urheiluvaatteita ja niin edelleen, jotka edelleen on tarkoitettukin tuolle temmellyskentälle, jota vartaloksi kutsutaan. Niitä tuotteita, joiden mainonnassa vedotaan perusheterossa näkökulmassa miehen haluun ja naisen samaistumiseen. Silloin nouseekin mainonnan tekemisen ammattitaito kysymykseen. Erotiikkaa sisältävän laadukkaan mainonnan ja makaaberin mikävaintuote + tissit = palstatilaa –periaatteen välillä on ikävä kyllä Mariaanien haudan syvyinen kuilu.

Mikä sitten on hyvä ja mikä ei? No, mietithän oikeasti ensin, mitä pitkässä juoksussa haluat asiakkaiden tuotteestasi ajattelevan? Ja jos siitä huolimatta koet, että erotiikka ja tuotteesi sopivat hyvin yhteen, niin olethan ystävällinen ja toteutat sen kampanjan ihan pirun tyylillä. Please?

No, mikäs sitten tuo otsikossa oleva ampiaispesä on? Niinpä! Saako tästä puhua vai Sohaisinko?

Seppo ja Sepon virma

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Kommunikointi, Markkinointi, Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

Kirjoitus on alunperin julkaistu Tampereen Kauppakamarin lehdessä syyskuussa 2017. 

Olipa kerran Seppo. Seppo perusti virman. Hän oli luonteeltaan ahkera ja innovatiivinen. Näitä ominaisuuksia isompana hänen sydämessään paloi liekki, joka ajoi Seppoa eteenpäin. Hän tiesi tasan tarkkaan mitä halusi. Sepolla oli mielettömän hyvä idea virmansa palveluiksi ja tuotteiksi. Mutta fiksuna miehenä hän tajusi, ettei pelkkä idea kauas kanna. Koska Seppo tiesi palvelunsa ja tuotteensa olevan hyviä, hän tarvitsi niiden myymiseksi suurempia voimia. Seppo valjasti virmansa palveluiden ja tuotteiden myymisen avuksi mainonnan voimat.

Mainonnan voimien avulla Sepon virma muuttui firmaksi. Mainonnan avulla Seppo kertoi asiakkailleen omien palveluidensa ja tuotteidensa laadusta ja hyödyistä. Hän kertoi mistä niitä saa ja kuinka paljon ne asiakasta hyödyttävät. Hän kertoi mainostensa avulla palveluidensa ja tuotteidensa hinnan ja kuinka paljon vähemmän ne maksavat kilpailijoiden vastaaviin verraten. Mainonnan kanavina Sepon firma käytti printtiä ja digiä sekä liikkuvaa kuvaa ja stilliä. Sepon firman mainoksia oli sekä ulkona että sisällä. Hän suunnitteli kampanjoita ja opetteli samalla, mitkä toimenpiteet toivat toivottua tulosta ja mitkä eivät. Mainonnan voimien avulla Sepon firma myi entistä enemmän. Mainonnan voimien avulla Sepon firma muuttui yritykseksi.

On olemassa kuitenkin vielä suurempi voima kuin mainonnan voima. Se on markkinoinnin voima. Markkinointia kun ovat kaikki ne toimenpiteet, jotka ohjaavat palvelun tai tuotteen myymiseen. Myös muutkin toimenpiteet kuin mainokset. Sepon yrityksen palveluille ja tuotteille tehtiin palvelumuotoilua. Sepon yrityksessä koottiin tuotteiden ja palveluiden myymiseksi markkinointisuunnitelma. Se sisälsi sisäisiä toimenpiteitä myynnin vauhdittamiseksi. Se sisälsi suunnitelman yrityksen asiakkaille suunnattavista markkinointitoimenpiteistä. Tällä kertaa suunniteltiin pidemmäksi aikaa eteenpäin ja erilaisia kehitysaskeleita ottaen.

Tässä kohtaa Sepon yrityksessä myös huomattiin, että mikäli harkiten valitaan ne asiat, joista hänen yrityksensä palvelut ja tuotteet muistetaan, luovat ne niille lisäarvoa. Sepon yrityksen palveluille ja tuotteille oli alkanut kertyä brändiarvoa. Tämä oli seurausta huolellisesti tehdystä markkinoinnin strategiasta. Siinä edettiin tehtyjen suunnitelmien mukaan ja seurauksena yrityksen brändi kehittyi toivottuun suuntaan. Sepon yrityksessä huomattiin, että tämä brändiarvon lisäys kasvattaa palveluiden ja tuotteiden houkuttelevuutta ja saa asiakkaat valitsemaan heidän palvelunsa ja tuotteensa kilpailijan vastaavia useammin. Nyt Sepon yritys muuttui varteenotettavaksi liikeyritykseksi.

On kuitenkin olemassa vielä suurempi voima kuin markkinoinnin voima. Se on viestinnän voima. Sepon varteenotettava liikeyritys alkoi käsitellä asioita viestinnän tasolla. He ymmärsivät, että kaikki heidän tekemänsä ja sanomansa asiat sisälsivät viestejä heidän toimintakulttuuristaan. Heidän oli valittava ne viestit. Heidän oli harkittava äänensävyään omalle henkilökunnalleen ja asiakkailleen välittämissään viesteissä. Sepon varteenotettavassa yrityksessä ymmärrettiin määrittää toiminnalle arvot, joiden päälle viestintä voidaan rakentaa. Arvopohjan huomattiin ohjaavan viestintää yhteiseen suuntaan. Viestit tulivat ulos samankaltaisina riippumatta siitä, kenen työntekijän toimesta niitä välitettiin. Viestintä yhdenmukaistui ja muuttui loogiseksi. Sisäiset viestit ja toiminta vastasivat ulkoisia viestejä ja tapaa kommunikoida. Näistä viesteistä koottiin Sepon varteenotettavan yrityksen ydinviestit. Ne tärkeimmät asiat, jotka parhaiten kuvastivat sen toimintaa, palveluita ja tuotteita.

Ja näin tarinamme sai onnellisen lopun. Sepon varteenotettavan yrityksen arvopohjasta, toimintakulttuurista, palveluista ja tuotteista sekä niihin liittyvästä mainonnasta ja viestinnästä oli tullut yksi yhdenmukainen totuus, jonka työntekijät ja asiakkaat kokivat samanlaisina. Ja tämä kaikki oli hyvä. Sepon varteenotettava liikeyritys oli ja on menestyvä yritys.

On kuitenkin olemassa vielä suurempi voima kuin mainonnan voima, markkinoinnin voima tai viestinnän voima. Se on rakkauden voima. Siitä kerron ensi kerralla.

Nöyrä ja kiitollinen ja mitä näitä nyt on?

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Kommunikointi, Markkinointi, Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

28.1. 2016

Kirjoitus on julkaistu alunperin Propagandan Pöhinää palstalla tammikuussa 2016.

Muutama päivä sitten julkaisimme tiedotteen, jossa kerrottiin mainostoimistomme ja Blockfest-festivaalin yhteistyön jatkuvan. Tiedote julkaistiin muutamissa sähköisissä medioissa ja se sai huomioarvoa myös sosiaalisen median puolella. Vuosien varrella suurimmaksi, parhaimmaksi ja kauneimmaksi kasvanut hip hop -festivaali on muuttunut genren sisäpiirin korttelifestivaalista stadion-kokoluokan kansainvälisiä tähtiesiintyjiä viliseväksi kesän suurtapahtumaksi. Nimenomaan juuri Blockfesteillä Cheek teki tauon jälkeisen paluukeikkansa viime kesänä.

Me teemme ensi kesäksi Blockfesteille päivitetyn ilmeen ja uudet kotisivut. Tai emme me tee. Vaan meidän Pia tekee. No ei ihan yksin tee. Sillon pari kaveria megee. (Voit räpätä nuo viimeiset lauseet.)

Sain kunnian olla palaverissa paikalla, jossa yhteistyöstä vastaavan tuottajan Kalle Kallosen kanssa sovittiin. Kalle antoi meille palautetta. Syitä siihen, miksi Blockfest valitsi meidät kumppanikseen myös tulevaksi kesäksi, oli muistaakseni kaksi. Ensimmäinen oli se, että Pian kanssa (AD Pia Ropo) on helppo ja luonteva toimia. Pia joustaa ja palvelee hymyillen, vaikka festivaalin pystyyn nostaminen on usein hektistä aikataulujen ja toivomuksien suhteen.

Toiseksi asiaksi Kalle otti esiin luottamuksen. Meidän kanssamme toimiessaan he uskaltavat luottaa siihen, että sovitut asiat pitävät ja näin heillä on itsellään muutama huoli vähemmän. Pia muuten teki viime kesänä Cheek-mainokset kotoaan käsin, jottei tieto artistista vuoda julkiseksi liian aikaisin. Kukaan muu meillä ei tuosta artistijulkistuksesta tiennyt. Kaiken kaikkiaan siitä tiesi vain muutama ihminen. Iso kiitos Kalle ja Blockfest luottamuksesta.

Totta kai proseduuriin kuuluivat normaalit hinnan kitkuttamiset kohdalleen ja muut asiaan kuuluvat. Itselleni nuo Kallen luottamuksen sanat kuitenkin jäivät päällimmäisenä mieleen. Keskustelua ei käyty seuraavista aiheista: Riittääkö osaaminen tai laatu? Paljonko milläkin rahalla saa tai millaisia hienoja teknisiä kilkuttimia pystymme tässä yhteydessä tarjoamaan? Näistä aiheista emme muistaakseni edes keskustelleet. Ei tarvinnut. Ei ollut aihetta sellaiseen.

Tästä tässä hommassa täytyy kai sitten olla kysymys. Ja tätä tämä voi parhaimmillaan olla. (Pakko myöskin todeta, että tätä tämä onneksi usein on.) Jos asiakkaalle on tärkeää, että hänen on helppo lähestyä ja häntä palvellaan ystävällisesti sekä joustavasti, niin mikään muu ei kai silloin ole tärkeää. Ja jos asiakkaalle on tärkeää, että hän voi luottaa toimittajaan ja saa kaikki sovitut asiat, mukaan lukien myös ne hätäiset viime hetken tilaukset, niin mikään muu ei kai ole tärkeää. En tietenkään väheksy ammattiosaamista. Sen täytyy totta kai olla myös rautaista luokkaa. Eli jos näitä mainittuja palvelua ja luottamusta ovat vielä hoitamassa oman toimialueensa kovimmat ammattilaiset, on hyvä lopputulos ja tyytyväinen asiakas vain seuraus saamastaan palvelusta ja luottamuksesta.

”Be like water my friend”

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Positiivisuus, Työelämä, UncategorizedJätä kommentti

“You must be shapeless, formless, like water. When you pour water in a cup, it becomes the cup. When you pour water in a bottle, it becomes the bottle. When you pour water in a teapot, it becomes the teapot. Water can drip and it can crash. Become like water my friend.”

-Bruce Lee

Bruce Lee sen tiesi. Ja ymmärsi. Tämä on kovasti minua viime aikoin mietityttänyt. Jokainen on jokaisella aikakaudellaan tai osaamisalueellaan oikeassa. Eikä koskaan muuttuva maailma muutu parempaan. Tai ainakaan ihmiset muuttuvassa maailmassa. Tarkennan.

Olen kuullut ikäisteni puhuvan, että nykynuoret on velliperseitä, jotka eivät osaa arvostaa ja kunnioitta työtä. Olen 70-luvun kasvatti ja aloitin työurani 80-luvun puolella. Minut opetettiin tekemään työtä. Aloitin viisitoista vuotiaana kuorimalla perunoita. Vapaata ei saanut, vaikka toivoi. Olinhan töissä. Töitä tehtiin paljon, koska vain sen avulla sai palkkaa. Ja sen palkan avulla sai asioita. Ei ollut muuta keinoa. Tämän päivän nuori aikuinen haluaa saada paljon myös. Hänelle kuitenkaan keino saavuttaa asioita ei ole tehdä se pitkän ja sitoutuneen työn kautta. 70-, 80-lukuversio: Tee työtä pitkään ja sitoudu, niin saatat saavuttaa jotain. 90-, 2000-lukujen versio: Tee jotain sen verran, että voit saavuttaa sen mitä tavoittelet. Sittenhän voit tehdä jotain muuta, jotain muuta tavoittelemaasi varten. Maailma muuttuu. Työn kunnioittaminen ja työntekemisen merkitys muuttuu. Onko se väärin?

Luen parhaillaan Saku Tuomisen ja Pekka Pohjakallion Työkirjaa. Pidän heidän ajattelumallistaan, jossa haastetaan (ainakin toimistotyössä) nykyinen ajan mittaamiseen perustuva työn tekemisen malli. Teollistuvassa yhteiskunnassa aikanaan vajaa parisataa vuotta sitten keksittiin, että ihminen tekee tietyssä ajassa tietyn määrän työtä. Tästä työstä maksetaan tehtyyn aikaan perustuva palkka. Verraton systeemi, jos työnä on vääntää mutteria linjastolla. Tämän päivän työn tekeminen on astunut monilla aloilla tuon mitattavuuden ulkopuolle. Saku Tuominen ja Pekka Pohjakallio tutkivat toimistoalaa, mutta näkemykseni mukaan teoriaa on helppo laajentaa moneen muuhunkin alaan. Mitä jos palkkaa tai palkkiota maksettaisinkiin saavutuksen mukaan, eikä siihen käytetyn ajan?

Olen itse töissä mainostoimistossa. Kun kirjoitan asiakkaalle tarjouksen mainonnan tekemisestä törmään ajattelumallissa yllä kuvaamaani dilemmaan. Normaali proseduuri on kirjoittaa tarjous työhön arviolta käytettävästä työajasta. Mieleni tekisi kuitenkin kysyä asiakkaalta: Paljonko maksat hyvästä ideasta? Mikä on sen arvo? Paljonko hyvä idea maksaa? Entäpä jos tämä ajattelumalli siirretäänkin tuotantolinjaan. Maksetaan palkkaa saavutusten, ei siihen käytetyn työajan mukaan.

Näinhän ei tietenkään voi tehdä. Vai voiko? Voidaanko jo vasta 200 vuotta vanha (nuori) aikaan perustuva mittausjärjestelmä korvata toisella? Jokaisen aikakauden jokainen asia on aikalaisistaan aina oikein. Viikingit uskoivat oikeasti pääsevänsä Valhallaan notkuvien pöytien ääreen kuoltuaan taistelussa. Englantilaiset uskoivat oikeasti, että on pirun fiksua ajaa vasemmalla. 80-luvun puolivälissä suuri massa suomalaisia oli oikeasti sitä mieltä, että Dingo on hyvää musiikkia.

Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa vain ajan käyttämisestä työn mittarina, vaan halusin siitä esimerkin suhtautumiseemme muuttuvaan maailmaan. Onko muuttuvaa maailmaa vastaan kapinoiminen keski-ikäinen ilmiö? Miten tämä esimerkkimme nuori voi tulla ja olla kolme kuukautta hommissa, pakata repun selkään ja lähti patikoimaan Intiaan. Kuinka pitkäksi aikaa? Millä oikeudella? Eihän niin saa tehdä!

Voi, kunpa oppisin itse hyväksymään muuttuvan maailman. Tällä hetkellä kehitys kehittyy exponentiaalisesti. Kaikki tehty kehitys kehittää uutta ja näin ollen maailmamme teknologiaharppaukset vain kasvavat. Minun lapseni istuvat tuon laukkaavan hepan kyydissä huomattavasti tiukemmin, kuin minä istun. Maailman ihmeellisyydet ovat vasta tulossa ja uskon, että eno tippuu veneestä viimeistään silloin, jos se jaksaa vielä jankuttaa siitä tuleeko porukka kasiin töihin vai ei. Ja kuka tulee? Ja miksi?

Voi kunpa. Toivon meille keski-ikäisille muuttuvien asioiden hyväksymiseen voimia. Legendaarinen Bruce Lee sen kuvasi hyvin. Hän sen tiesi. Opi se sinäkin. ”Be like water my friend.”

Image

VIRTUAALIVOILEIPÄ

On Tekijä Samuli KorhonenKategoria(t): Elämäntaidot, Kommunikointi, Positiivisuus, Työelämä, Uncategorized3 kommenttia

Minä teen sinulle voileivän. Otan tuoreen focaccialeivän. Tiedäthän sellaisen joka on pehmeä sisältä, mutta silti siinä on juuri sellainen oikea sitko. Sellainen, jota haukatessa joutuu tekemään hieman enemmän hampailla töitä. Palan saattaa joutua jopa repäisemään loppuleivästä irti. Focaccian maussa on juuri hyvä suolaisuus ja pinnan jauhoisuus tekee haukkaamiseen hauskan kontrastin.  Laitan focaccian päälle reilusti voita. En laita margariinia, vaan oikeaa voita. Voin päälle levitän rucolapedin. Rucolan päälle tulee muutama viipale mausteista Chorizomakkaraa. Chorizon vahva paprikan ja mausteiden maku potkaisee mukavasti, mutta ei suinkaan polta suuta. Makkaraviipaleiden päälle lasken muutaman paksuhkon viipaleen Manchegojuustoa. Manchegon pintaan on noussut hieman nestettä. Manchegojuusto on nostettu huoneenlämpöön ”hikoamaan” jo tuntia aiemmin.

Minä teen sinulle hyvän voileivän. Haukatessasi Chrizo-manchego-voileipääni tunnet kuinka sen maut sulautuvat yhteen suussasi. Maistat haukatessasi maut ensin erillään ja sitten pian ne sulautuvat yhdeksi suun täyttäväksi mauksi, joka maistuu niin hyvälle, että mieluiten suljet silmäsi, jotta makuaistisi saavat elämyksestä enemmän irti.

Paitsi, että et saa. Minä tein sinulle virtuaalileivän. Luit tämän leivän tekemisestä blogissani. (Kiitos, kun luet). Jos sinä haluat tuollaisen leivän, sinun tulee tehdä se itse. Oikeassa elämässäsi. Mennä kauppaan, hankkia aineet. Kenties hakea se parempi Chorizo kauppahallista. Sinä palaat kotiin, valmistat sen ja vasta sitten nautit. Jos luet tätä blogia vaikka illalla, on todennäköistä, että nautit leivästäsi aikaisintaan ehkä huomenna iltapäivällä. Jos siis teet sen.

Me elämme virtuaalielämää. Internetissä, Facebookissa, Instagramissa, uutisissa, televisiossa, mobiilissa, tabletissa, maileissa. Oikea elämämme on liikkumista, olemista, kommunikoimista, toimimista. Virtuaalimaailmassa vastaanotamme. Oikeassa elämässämme me annamme ulospäin ja luomme. Ajattelemme.  Onko riskimme, että virtuaalimaailmamme vie koko ajan suuremman ja suuremman osan ajastamme ja elämästämme? Virtuaalimaailma ottaa, ei anna. Virtuaalivoileipää ei voi haukata.

Viime viikon IceLive seminaarissa, jopa kaksi eri kansainvälisesti tunnettua motivaatiopuhujaa korosti tämän oikean elämän merkitystä. Brian Tracy suositteli sulkemaan radion perheen yhteisellä automatkalla, jotta perhe kommunikoisi. Kommunikointi kehittää ihmistä. Paikallaan istuminen radiota kuunnellen ei. Hän suositteli myös sulkemaan television alkuillasta vaikka tunniksi. Kun televisio ei ole päällä, ei jää muuta tekemistä kuin keskustella. Perheen yhteistä aikaa. Kehittävää. Myös Robin Sharma korosti perheen yhteisen ajan merkitystä. Ennen kaikkea sen merkitystä lapsille ja heidän kehitykselleen.

En usko, että nousen perheeni suosioon päivittäin sulkemalla television. Mutta jonain päivänä haluan sen tehdä. Tai toimia muuten vastaavalla tavalla. Sulkea vaikka lapsen treenikuljetusmatkalla radion. Vaikka tämä virtuaalisuus ei mielestäni ole perheessämme iso ongelma, koen kuitenkin, että haluaisin pitää tässä asiassa kontrollin omissa käsissäni. Ehkä voisimme ruokailla vielä useammin yhdessä tai viettää hetkiä keskustellen. Ikään kuin vaikuttaa aktiivisesti siihen, ettemme lipsu liikaa sille toiselle puolelle.

Itse käyn Facebookissa. Seuraan Instagramista erilaisten ihmisten poseerauskuvia. Katson netistä autoja, parranajovälineitä ja viihdettä. Luen joskus blogin tai ruokaohjeen. Katson uutiset ja jääkiekkotulokset välillä netistä, välillä telkkarista. Seuraan televisiosta muutamaa sarjaa tai jos en muuten katso, laitan tuotantokauden DVD:ltä. Töissä olen koneella. Vastaan  meileihin ja joskus palaverien välissä vilkaisen  Facebookiin periaatteella ”Onkohan sinne tullut mitään?” Olen jopa löytänyt itsestäni niin suuren laiskuuden, että Facebook –ystävieni lyhyet kommentit ja kuvat ohittavat kiinnostavuudessaan esimerkiksi päivän uutisaiheet. Annan itseni päästä helpolla. Mikään tuossa edellä mainitsemassani ei ole aktiivista toimintaa. Minä seuraan muita. Muiden luomia asioita. Enkä tee itse mitään.

Kirjoitan aiheesta, koska olen viime aikoina miettinyt tätä paljon. Koen ongelmaksi sen, että virtuaalimaailmassa annan itselleni luvan päästä helpolla. Oman kehittymiseni kannalta asian ei tulisi olla näin. Minun tulisi lukea kirjaa, keskustella perheeni kanssa, käydä lenkillä, saattaa keskeneräiset projektit loppuun ja siivota työpöytä. Virtuaalimaailman ja ”oikean elämän” suhteeseen ei varmaankaan kannata suhtautua puritaanisen jyrkkäotsaisesti, mutta uskon, että jos askellan pienin askelin siihen oikean elämän suuntaan, saan lopputuloksesta paremman.

Koska en voi haukata virtuaalivoileipää, suljen koneen nyt ja menen tekemään sellaisen. Vain siten sen voi maistaa oikeasti.